Chelsean jättihankinta kiisti siirtohuhunsa ja teki ison lupauksen
Chelsean keskikenttäpelaaja Enzo Fernández on kiistänyt huhut, joiden mukaan hän haluaisi jättää seuran.
Fernández, 23, liittyi Chelseaan reilu vuosi sitten Benficasta 121 miljoonalla eurolla rikkoen brittijalkapallon siirtoennätyksen.
Argentiinan MM-voittaja solmi kahdeksan ja puolen vuoden sopimuksen, joka on voimassa kesään 2031 saakka. Viime aikoina on kuitenkin huhuttu, että Fernández olisi tyytymätön Chelseassa, joka saattaa jäädä toista kautta peräkkäin Mestarien liigan ulkopuolelle.
Fernándezin agentti kiisti jo aiemmin huhut, ja nyt pelaaja on itsekin kumonnut väitteet lähtöhaluistaan.
– En tiedä, mistä ne huhut ovat peräisin. Luulen, että sosiaalisesta mediasta, kommentoi Fernández ESPN:lle.
– Kiistän ne täysin. En halua lähteä Chelseasta, olen todella onnellinen täällä.
– Minulla on todella hyvä suhde joukkuekavereihini, valmentajaan ja seuran ihmisiin. Minua on kohdeltu ensimmäisestä päivästäni lähtien mahtavalla tavalla, ja olen todella kiitollinen.
– Olen todella onnellinen Chelseassa myös kentän ulkopuolisten asioiden puolesta. Pysyn täällä niin kauan kuin he haluavat.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan