Manchester Unitedin huippulupaus herätti huomiota somessa – ”En ole tehnyt mitään väärää”

Manchester Unitedin laitahyökkääjä Amad Diallo on vastannut hänen sosiaalisen median toiminnastaan syntyneeseen keskusteluun.
Diallo, 21, herätti viikonvaihteessa huomiota, kun hän poisti kaikki Unitediin liittyvät julkaisut eri alustojen tileillään.
Esimerkiksi Diallon Instagram-tilillä oli hetkellisesti näkyvillä vain kolme kuvaa, joissa kaikissa hän oli viime kauden lainaseuransa Sunderlandin paidassa.
Myöhemmin Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja sulki kaikki tilinsä ja selitti, että hän teki sen ramadanin takia.
– Poistin sosiaalisen median käytöstä kuukaudeksi keskittyäkseni ramadaniin, sillä se on minulle pyhä kuukausi, ja sosiaalisessa mediassa on paaston aikana paljon pahaa nähtävää, kertoi Diallo Snapchatissa.
– Lopettakaa vihanlietsonta. En ole tehnyt mitään väärää.
Diallo siirtyi Manchester Unitediin tammikuussa 2021 Atalantasta kohutussa 40 miljoonan euron kaupassa. Sunderlandin lisäksi Diallo on käynyt lainalla skotlantilaisessa Rangersissa, mutta Unitedissa hänen todellista läpimurtoaan odotetaan yhä.
Tällä kaudella Diallo oli koko syksyn sivussa polvivamman takia, mutta hänen minuuttinsa ovat olleet vähissä myös kuntoutumisen jälkeen. Hänen sopimuksensa on voimassa vielä ensi kauden.
LUE MYÖS!
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa