FA Cupin muutoksille kovaa kritiikkiä alemmilta sarjatasoilta – ”He ovat oman etunsa sokaisemia”
FA Cupin uudet muutokset ovat ehtineet aiheuttaa jo runsaasti parranpärinää sen jälkeen, kun ne julkistettiin torstaina.
Englannin jalkapalloliitto (FA) kertoi tiedotteessaan, että FA Cup luopuu ensi kaudesta alkaen uusintaotteluistaan kilpailun ensimmäisestä varsinaisesta kierroksesta lähtien.
Uusintaotteluja pelataan yhä cupin karsintakierroksilla, joilla 5.-10. sarjatasojen joukkueet kilpailevat pääsystä varsinaiselle ensimmäisellä kierrokselle.
Muutos tarkoittaa sitä, että korkeimpien sarjatasojen ammattilaisjoukkueita ei nähdä uusintaotteluissa enää lainkaan. Ykkösliigan ja Kakkosliigan joukkueet tulevat mukaan ensimmäisellä kierroksella ja Mestaruussarjan ja Valioliigan joukkueet kolmannella kierroksella.
FA Cupin ja Valioliigan yhdessä solmimaa uudistusta perusteltiin ”UEFA:n laajennettujen kilpailujen aiheuttamilla kalenterimuutoksilla”.
Muutokset tuovat siis helpotusta kansainvälisissä kilpailuissa pelaaville Valioliiga-seuroille, mutta alemmilla sarjatasoilla uudistus on otettu todella happamasti vastaan. Uusintaottelut ovat olleet merkityksellisiä niin FA Cupin kulttuurin kannalta kuin taloudellisessa mielessä pienemmille seuroille.
Kakkosliigassa pelaavan Accrington Stanleyn puheenjohtaja Andy Holt kritisoi muutoksia sosiaalisessa mediassa.
– Miksi onneton FA hylkäisi varhaisten kierroksen uusinnat, jotka voivat olla tuottoisat pikkuseuroille? Mahdollisuus muuttaa heidän taloudellista onneaan? EFL-seuroja vastaan?
– En odota mitään vähempää [Richard] Mastersilta (Valioliigan toimitusjohtaja) ja kumppaneilta Valioliigassa, jotka ostavat pelin tarpeisiinsa sopivaan muotoon. Kuten tavallista.
Holtilta kysyttiin, oliko EFL-seuroja kuultu FA Cupin muutoksista.
– Tätä EFL:n osaa ei todellakaan kuultu. Kun sopimukset tehdään salaisuuden verhossa, ne ovat yleensä pielessä.
– Valioliiga ja FA eivät vieläkään tajua, miten helppoa on saada jalkapallokannattajat vihaamaan heitä entistä enemmän. Olisin luullut, että se on vaikeaa, mutta he onnistuvat aina löytämään keinon. Heiltä ei löydy tilannetajua. He ovat oman etunsa sokaisemia.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin