Kylmäävä paljastus José Mourinhosta – tähtipelaaja avautui hävyttömästä kohtelustaan: ”Se oli vieläpä syntymäpäiväni”

Manchester Unitedin ja Saksan maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja Bastian Schweinsteiger on tehnyt kylmäävän paljastuksen ajastaan José Mourinhon alaisuudessa Old Traffordilla.
Schweinsteiger, 39, siirtyi Man Unitediin vuonna 2015. Hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan 31 ottelua, kun Louis van Gaal toimi joukkueen päävalmentajana.
Seuraavalla kaudella kaikki kuitenkin muuttui, kun hollantilaisluotsi korvattiin Mourinholla.
– Kun saavuin ensimmäisenä päivänä harjoituksiin, oli sinne saapunut myös Zlatan Ibrahimović, sanoi The Overlapin haastattelussa.
– Ajattelin, että oli hienoa saada pelaaja, jolla on visiota ja jonka kanssa on mahtava pelata.
– Seuraavana päivänä – joka oli vieläpä syntymäpäiväni – kävelin (Unitedin harjoituskentälle) Carringtoniin. Siellä (Unitedin jalkapallojohtaja) John Murtough oli kuitenkin minua vastassa ja tuli sanomaan, etten saa mennä ykkösjoukkueen pukuhuoneeseen. Valmentaja oli määrännyt niin.
Schweinsteiger oli Mourinhon sanelemasta päätöksestä ymmällään, mutta ei sanonut pistäneensä vastaan.
– Minun oli pyydettävä Johnia tuomaan minulle kengät ja harjoitusvaatteet pukuhuoneesta. Kysyin häneltä, kenen kanssa harjoittelen, ja hän sanoi, että siellä oli alle 16-vuotiaiden joukkue kentällä.
– Jouduin mennä harjoittelemaan alle 16-vuotiaiden kanssa, saksalaislegenda paljasti.
- LUE MYÖS: Kova väite kulisseista pöyristytti Tottenham-manageria – latasi jauhot ex-pelaajansa suuhun
Schweinsteiger lisää, ettei koskaan vuotanut kyseistä tapausta julkisuuteen. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö hänen saamansa kohtelu olisi tehnyt kipeää.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

– Olin hyvin surullinen, koska United oli sydämeni toinen seura, Schweinsteiger jatkoi.
– Annoin kaikkeni pelatessani, joten siksi olin surullinen. En kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka juoksee median luo. Minulle on tärkeämpää keskittyä jalkapalloon ja käyttäytyä niin kuin käyttäydyin.
Schweinsteiger sai ensimmäiset peliminuuttinsa Mourinhon alaisuudessa vasta marraskuussa 2016, kun hän pelasi Carabao Cupissa West Hamia vastaan. Sen jälkeen hän pelasi vielä kolmessa ottelussa FA Cupin ja Eurooppa-liigan puolella.
Schweinsteigerilta ei pyydetty anteeksi kunnes vasta kauden jälkeen, kun hän jätti Man Unitedin siirtyäkseen MLS-seura Chicago Firen riveihin.
– Ensimmäisen kerran joku pyysi anteeksi, kun päätin lähteä Manchester Unitedista ja siirtyä Amerikkaan, Schweinsteiger sanoi.
– Kysyin Josélta, voisinko tehdä niin, ja hän pyysi anteeksi tapaa, jolla hän kohteli minua alussa. Hänen oli pakko päästää minut lähtemään, koska hän ei voinut enää toimia minua vastaan.
Schweinsteiger jäi eläkkeelle vuonna 2019 pelattuaan kolme kautta Chicagossa. Bayern Münchenin entinen tähtipelaaja voitti urallaan muun muassa Mestarien liigan, kahdeksan Bundesliigan mestaruutta sekä jalkapallon maailmanmestaruuden. Hänet nimettiin kertaalleen myös Saksan vuoden jalkapalloilijaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Times: Kyle Walker kiinnostaa Turkin suurseuraa
- James Milnerille jatkosopimus
- Sky: Tottenham neuvotteluissa Thomas Frankin luottotähdestä
- Manchester United mukaan kilpailuun 100 miljoonan euron hyökkääjästä
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Manchester United mukaan kilpailuun 100 miljoonan euron hyökkääjästä
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä
- James Milnerille jatkosopimus
- Times: Kyle Walker kiinnostaa Turkin suurseuraa
- Sky: Tottenham neuvotteluissa Thomas Frankin luottotähdestä