Jännäksi meni! Manchester United oli tyriä FA Cupin finaalipaikan divarijoukkueelle
Manchester United eteni sunnuntaina FA Cupin loppuotteluun kaatamalla Mestaruussarjan Coventryn rangaistupotkukilpailussa.
Varsinaisella peliajalla United siirtyi johtoon 23. minuutilla. Alejandro Garnacho ja Diogo Dalot petasivat paikan Scott McTominaylle, joka pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä.
Manchesterilaiset tuplasivat johtonsa hieman ennen taukovihellystä, kun Harry Maguire puski Bruno Fernandesin antaman kulmapotkun sisään.
Vajaan tunnin kohdalla Fernandes pääsi itsekin heiluttamaan verkkoa, kun hän haki rangaistusalueella vasemman jalkansa vapaaksi ja ujutti pallon etunurkkaan.
Coventry laittoi kuitenkin vielä kovan loppukirin päälle. Ensin Ellis Simms ohjasi pallon taidokkaasti maaliin 71. minuutilla ja vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin Coventry osui taas. Toisessa maalissa oli rutkasti onnea mukana, sillä Callum O’Haren laukaus kimposi vastustajasta isossa kaaressa maalivahti André Onana selän taakse.
Draama jatkui lisäajalla, kun Coventrylle vihellettiin pilkku Aaron Wan-Bissakan käsivirheen takia. Vetovastuun otti Haji Wright, joka upotti vetonsa varmasti sisään. Tilanteeksi 3-3.
Jatkoajalla kumpikin joukkue sai pallon kerran ylärimaan, mutta sen lähemmäksi ratkaisua ei päästy. Coventry sai jatkoajan lopussa pallon kerran myös maaliin, mutta osuma hylättiin niukan paitsion takia.
United ratkaisi pelin lopulta rangaistuspotkukilpailussa, jossa se oli vahvempi maalein 4-2.
Manchester United kohtaa loppuottelussa paikallisvastustajansa Manchester Cityn, joka voitti omassa välierässään Chelsean 1-0. Finaali pelataan 25. toukokuuta.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Virallista: Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta