André Onana myöntää vaikean alkunsa Manchester Unitedissa. Maalivahti päätti jäädä heikosta vireestä huolimatta taistelemaan paikastaan.

Onana, 28, saapui Unitediin viime kesän siirtoikkunassa kovin odotuksin Internazionalesta. Kamerunin maajoukkuemies oli pelannut edellisen kauden lopussa Mestarien liigan finaalissa Manchester Cityä vastaan.

Onana joutui nopeasti tämän jälkeen kritiikin kohteeksi henkilökohtaisista virheistään Valioliigassa ja Mestarien liigassa. Virheet maksoivat etenkin Mestarien liigassa kalliisti Unitedin jäätyä alkulohkonsa viimeiseksi.

Onanan esitykset paranivat vasta puoli vuotta myöhemmin helmikuussa hänen palattua Afrikan mestaruusturnauksesta.

– Saavuin tänne maailman parhaana maalivahtina ja boom sitten kaikki meni alas. Olin vain, että mitä nyt tapahtui? Onana kertoi BBC:lle.

– Se kertoo vain siitä, miten vaikeaa jalkapallo välillä on. Kyse on vain siitä, haluatko pysyä siellä pohjalla vai haluatko seisoa ja taistella. Tiedän tekemiseni ennen tänne tuloa ja tiedän kuka minä olen. Päätin jäädä tänne taistelemaan.

Onanalla ja Manchester Unitedilla on tänään vielä mahdollisuus päättää kautensa pokaaliin FA Cupin finaalissa Manchester Cityä vastaan. Kamerunilainen on valmis ottamaan vastaan tuoreen Valioliigan mestarin paineen.

Edellisessä maaliskuun kohtaamisessa Valioliigassa 3-1-voiton napannut City laukoi peräti 27 kertaa Unitedin kolmea vastaan. Maaliskuun ja huhtikuun välissä oli myös jakso, jolloin Onana joutui torjumaan keskimäärin 20 laukausta ottelua kohden.

Unitedilla on ollut pahoja loukkaantumisongelmia puolustuspäässä tämän kauden aikana. Päätöskierroksen Brighton-ottelussa avannut Casemiron ja Lisandro Martínezin muodostoma parivaljakko oli peräti 15. Erik ten Hagin tällä kaudella käyttämä topparipari.

– Minua ei haittaa vastaanottaa 20 tai 30 laukausta. Olen tyytyväinen joukkuetovereihini, jotka tekevät paljon uhrauksia seuran puolesta. Olisi hienoa saada kaikki takaisin, mutta mitä me sille voimme? Piiloutuako? Me olemme iso seura. Meidän täytyy käsitellä nämä vaikeudet. Olen varma, että asiat kääntyvät vielä parempaan päin, Onana arvioi.

LUE MYÖS!