Manchester Unitedin teinitähdet iloitsivat FA Cupin voitosta – ”Kukaan ei uskonut meihin”
Manchester United kruunattin lauantaina FA Cupin mestariksi, kun se kaatoi Manchester Cityn finaalissa 2-1.
Unitedin maalintekijöinä toimivat joukkueen 19-vuotiaat huippulupaukset Alejandro Garnacho ja Kobbie Mainoo.
Argentiinalaislaituri Garnacho kiitti finaalin jälkeen kannattajia tuesta ja ylisti Mainoota, joka valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
– Uskomatonta! Kukaan ei uskonut meihin, mutta me olemme joukkue, kaikki yhdessä, kommentoi Garnacho BBC:lle.
– Kannattajat olivat uskomattomia. He ovat aina tukenamme, voitimme tai hävisimme, kotona ja vieraissa.
– [Mainoo on] joukkueen paras pelaaja ja hän on kaikista nuorin. Olemme myös hyviä ystäviä. Olen niin iloinen hänen puolestaan.
Mainoo oli mielissään siitä, että Unitedille jäi jotain käteen vaikean kauden päätteeksi. Punapaidat tulivat Valioliigassa vasta kahdeksanneksi, mutta finaalivoiton myötä he saivat pokaalin ja pääsevät ensi kauden Eurooppa-liigaan.
– Se merkitsee ihan kaikkea. Tämä on ollut vaikea kausi ylä- ja alamäkineen. Tämä on ainoa asia, jota olemme odottaneet. Viime kaudella minä olin katsomossa.
– Me tiesimme, että meidän on pelattava yhteen. Valmistautumisemme tähän peliin oli uskomattomalla tasolla. Olemme osoittaneet, että olemme kilpailukykyisiä ja pystymme voittamaan pelejä.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen