Brightonin seuraikoni lähellä siirtoa Mestarien liigan finalistin riveihin
Pascal Gross on palaamassa Brightonista kotimaahansa Saksaan. Saksalaistoimittaja Florian Plettenberg uutisoi Lokkien tähden olevan lähellä suullista sopimusta siirrosta Borussia Dortmundiin.
Grossin, 33, sopimus Dortmundin kanssa olisi Plettenbergin mukaan kesään 2026 saakka optiolla lisävuodesta tai vuoteen 2027 saakka. Sopimusta Brightonin kanssa on vielä vuosi jäljellä.
Brighton ja Dortmund ovat pian avaamassa neuvottelut siirtokorvauksesta. Brighton arvioi seuraikoninsa hinnan 7-10 miljoonaan euroon.
Gross siirtyi Brightoniin vuonna 2017 Ingolstadtista. Keskikenttäpelaaja teki viime kaudella neljä maalia Valioliigassa ja syötti 10.
Gross on tehnyt yhteensä Brightonia edustaessaan 261 otteluun 32 maalia ja syöttänyt 52. Seuran tähti on tällä hetkellä Saksan maajoukkueen mukana EM-kotikisoissa.
Borussia Dortmund pelasi päättyneellä kaudellaan Mestarien finaalissa. Dortmund hävisi loppuottelun Real Madridille 0-2-lukemin.
LUE MYÖS!
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
