Evertonin kriisi syvenee – taas yksi omistajaehdokas vetäytyi
Yhdysvaltalainen Friedkin Group (TFG) on ilmoittanut vetäytyvänsä aikeistaan ostaa Everton, kertoo BBC.
AS Roman omistava TFG pääsi kesäkuussa periaatteessa sopuun Evertonin ostamisesta ja sille myönnettiin yksinoikeus neuvotella seuran nykyisen omistajan, Farhad Moshirin Blue Heaven Holdings -yhtiön kanssa.
Perjantaina Friedkin Group ja Blue Heaven Holdings kertoivat kuitenkin yhteistiedotteessaan, että kauppaa ei viedä loppuun.
– Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että on molempien etujen mukaista, että Everton tutkii muita vaihtoehtoja.
Lausunnossa lisättiin, että Friedkin Group, joka sijoitti seuraan 200 miljoonaa puntaa ja maksoi pois 158 miljoonan punnan lainan MSP Sports Capitalille ja kahdelle paikalliselle liikemiehelle, ”pysyy seuran lainanantajana”.
Moshiri on yrittänyt myydä Evertonia kahden vuoden ajan. TFG:n vetäytyminen on neljäs kerta tuona aikana, kun neuvottelut ovat kaatuneet vastaavassa vaiheessa.
Miksi Friedkin Group vetäytyi?
Athleticin mukaan TFG vetäytyi neuvotteluista torstaina viitateen huoliinsa Evertonin veloista Miamissa toimivalle yksityiselle sijoitusyhtiö 777:lle.
Everton on 777:lle velkaa 200 miljoonaa puntaa, joka koostuu sarjasta lainoja, jotka sijoitusyhtiö myönsi seuralle viime kaudella. Tuo laina on nyt yhdysvaltalaisen vakuutusyhtiö A-Capin, rahojen alkuperäisen lähteen, hallinnassa.
TFG:n huoli velasta liittyy siihen, että 777 on parhaillaan keskellä konkurssimenettelyä. 777:n alaisten yritysten monimutkainen verkko alkoi purkautua aiemmin tänä vuonna kuukausia kestäneiden oikeustapausten jälkeen. Syytökset ovat koskeneet maksamattomia laskuja ja väitettyjä petoksia.
Vakavin syytös koskee vakuutusalaan erikoistunutta lontoolaista sijoitusyhtiö Leadenhall Capital Partnersia, joka on syyttänyt sekä 777:ää että A-Capia petoksesta.
Kummatkin yhtiöt kiistävät syytökset. A-Cap on lainannut 777:lle satoja miljoonia dollareita vuosien saatossa ja taistelee nyt myös omasta selviytymisestään.
Friedkin Group on ilmeisesti tilannetta tarkasteltuaan tullut siihen johtopäätökseen, että riskit ovat liian suuret.
TFG:n uusi laina mukaan luettuna Everton on velkaa yli 600 miljoonaa puntaa kolmelle ulkopuoliselle lainanantajalle sekä 450 miljoonaa puntaa osakkeenomistajien lainoja Moshirille.
Osakkeenomistajien lainat on käytännössä kirjattu yhtälöstä pois ,mutta Moshiri on toivonut saavansa vähintään 50 miljoonaa puntaa 94 prosentin osuudestaan seurassa. Viimeisin takaisku vesittää tuota toivetta entisestään.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon