Ange Postecoglou: Tottenhamilla selkeä kehityskohde siirtoikkunassa
Tottenhamin päävalmentaja Ange Postecoglou sanoo, että keskushyökkääjän paikka on selkeä kehityskohde kesän siirtoikkunassa.
Spursin kaikkien aikojen maalintekijä Harry Kane siirtyi viime kesänä Bayern Müncheniin, mutta hänelle ei ole hankittu suoraa korvaajaa.
Viime kaudella ysipaikalla viilettivät pääasiassa Son Heung-min ja Richarlison. Talven siirtoikkunassa Tottenham hankki Timo Wernerin RB Leipzigista, mutta häntä peluutettiin vasemmalla laidalla.
Postecogloun mukaan kärkipelaajalle olisi tarvetta, mutta Tottenham haluaa löytää sopivan hyökkääjän ennen kuin se lähtee neuvottelemaan.
– Viime kaudella meidän oli oltava hieman luovia [ysipaikan suhteen]. Jos Harry olisi jäänyt, olisin ehdottomasti käyttänyt häntä! kommentoi Postecoglou Football Londonin mukaan.
– Mielestäni meille on tärkeämpää, millaisen hyökkääjän hankimme. Me pelaamme tietyllä tavalla. Me vaadimme tietynlaisia asioita fyysisiltä ja teknisiltä ominaisuuksilta.
– Se (ysipaikka) on luultavasti pelipaikka, jossa meillä on tällä hetkellä vähiten leveyttä, joten keskitymme siihen.
Viime päivinä Tottenhamin on huhuttu olevan kiinnostunut Bournemouthin Dominic Solankesta, joka teki viime kaudella 19 maalia Valioliigassa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Liverpoolin yllätyshankinnasta paljastui uusi käänne
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
