Man Unitedin Erik ten Hagilla tunteikas peli edessä: ”Olisin mieluummin pelannut jotain muuta vastaan”
Manchester Unitedin managerilla Erik ten Hagilla on tänään, keskiviikkona, edessään tunteikas kohtaaminen, kun Twente saapuu Eurooppa-liigassa vieraaksi Old Traffordille.
Ten Hag, 54, on Twenten kasvatti, joka aloitti ja lopetti pelaajauransa hollantilaisseurassa.
Ripustettuaan nappulakenkänsä naulaan hän aloitti Twentessä juniorivalmentajana ja eteni aina edustusjoukkueen apuvalmentajaksi, toimien tukena muun muassa Steve McClarenille.
Eräänlainen ympyrä sulkeutui kesällä 2022, kun ten Hag nimitettiin Unitedin peräsimeen ja McClaren tuli hänen apulaisekseen.
McClaren kertoi Telegraphin haastattelussa, että Twenteen saapuessaan hän huomasi ten Hagin vaikutuksen kaikkialla.
– Erikin kädenjälki näkyi koko seurassa, viisivuotiaista aina edustukseen saakka. Ja luultavasti näkyy yhä. On uskomatonta Erikin, Twenten ja Unitedin kannalta, että tällainen peli on koitunut.
Ten Hag sanoi lehdistötilaisuudessaan, että olisi toivonut jotain toista vastustajaa.
– Twente on tuonut minulle paljon. Kävin läpi heidän akatemiansa, kuuluin ensimmäisen juniorijoukkueen sukupolveen, kun nuorisokilpailu käynnistettiin uudelleen monien vuosien jälkeen, joten minulla on siellä paljon historiaa, sanoi ten Hag ESPN:n mukaan.
– Olisin mieluummin pelannut jotain muuta vastaan. Ei ole mukavaa, kun joutuu satuttamaan jotain, mitä rakastaa.
Viaplay näyttää ottelun.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa