Riccardo Calafiori pääsi viimein avaukseen ja iski heti maalin Man Cityn verkkoon: ”Tein hyvän ensivaikutelman”
Riccardo Calafiori siirtyi kesällä Bolognasta Arsenaliin. Arsenal maksoi topparista noin 45 miljoonaa euroa ja teki hänen kanssaan viisivuotisen sopimuksen.
Calafiori pelasi nappikauden Bolognassa ja esiintyi edukseen kesän EM-lopputurnauksessa.
Calafiori, 22, on jäänyt toistaiseksi varsin pienelle vastuulle Arsenalissa. Italialaistoppari oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Valioliigassa viime viikonloppuna Manchester Cityn vieraana. Calafiori iski komean maalin Manchester Cityn verkkoon.
Calafiori pitää Valioliigaa ja Serie A:ta varsin erilaisina sarjoina.
– Kenties on aikaista sanoa näin, mutta koen tehneeni hyvän ensivaikutelman ja kannattajat tykästyivät minuun heti. Olen sopeutunut tänne todella hyvin ja saan kiittää siitä joukkuetovereitani ja seuran työntekijöitä. En halua sanoa Valioliigan olevan ylivertainen sarja verrattuna Serie A:han, mutta kyseessä on hyvin erilainen sarja. Valioliigassa on enemmän intensiteettiä. Täällä pelataan erilaista jalkapalloa. Siirto Englantiin oli hyvä askel urallani, Calafiori totesi TG1:lle.
Arsenal isännöi Leicesteriä lauantaina Valioliigassa. Ottelu alkaa klo 17.00.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti