Seuralegendalta rajua tilitystä Man Unitedille – ”Häpeällistä!”
Gary Neville ei ollut järin tyytyväinen näkemäänsä katsoessaan Manchester Unitedin ja Tottenhamin välistä valioliigaottelua sunnuntaina. United jäi kotonaan jyrän alle lukemin 0-3.
– Unitedin ensimmäinen puoliaika oli aivan häpeällinen! Todennäköisesti yksi surkeimmista puoliajoista, mitä olen [päävalmentaja Erik] ten Hagin aikana nähnyt ja se kertoo jotain, Neville sanoi Sky Sportsin lähetyksessä puoliajalla.
– Ten Hag ei voi uskoa silmiään. Minä en voi uskoa silmiäni. Ihan kauheaa. [Unitedin] pelaaminen on todella huonoa.
– Enkä edes puhu maalinteon ongelmista, vaan ihan perusasioista. Pakka on ihan levällään.
– Arvelen, että aamulla nähtiin paremmin pelaavia Sunnuntai-liigan joukkueita kuin miten United pelasi ensimmäisen puoliajan. Pubifutiksessa.
Pelin jälkeen Nevillen tilitys jatkui.
– Tottenham pelasi loistavasti ensimmäisestä minuutista lähtien, Neville sanoi.
– Unitedilta ensimmäinen puoliaika oli kuvottava. Valmentajan ja joukkueen ympärillä on nyt aika paljon kysymyksiä.
Neville myös kyseenalaisti Christian Eriksenin muutaman päivän takaiset kommentit, joissa kokenut keskikenttämies vihjasi joukkueen huonosta motivaatiosta.
– Pelaajien on nyt päätettävä, mitä he haluavat tehdä. Heidän on saatava homma kuntoon, Neville sanoi.
Ja mitä tulee ten Hagin asemaan…
– Tällaisen ottelun jälkeen tilanne muuttuu hyvin haastavaksi. Ten Hagilla oli valtavat paineet jo viime kaudella. He päättivät tukea ten Hagia ja antoivat hänelle käyttöön merkittävän määrän rahaa pelaajahankintoihin.
– Tämä oli nyt merkittävä hetki. United oli niin huono kuin olla ja saattaa. Hänen on saatava kurssi kääntymään todella nopeasti.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Bernd Leno kertoi miksi kieltäytyi Saksan maajoukkuekutsusta
- Sky: Liverpoolin Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Tottenhamin apuvalmentaja siirtymässä Anderlechtin peräsimeen
- Manchester City haluaa hankkia espanjalaistähden tammikuun siirtoikkunassa
- Jack Grealish perusteli miksi hänen olisi pitänyt kuulua Englannin EM-kisajoukkueeseen: ”Minun oli vaikea katsoa kisapelejä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- MEN: Man Unitedilla jo ehdokas Erik ten Hagin korvaajaksi
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Ange Postecoglou laukoi suorat sanat Tottenhamin nöyryyttävästä tappiosta
- Näkökulma: Pep Guardiolan suuruus näkyy jo uudella tavalla – oppipojista uusi huippuvalmentajien aalto
- Fulham-tähti kutsuttiin Brasilian maajoukkueeseen