Englanti otti selvän rutiinivoiton Helsingistä – oma maali ei pysynyt puhtaana

Englantille riitti rutiinisuoritus, kun joukkue kaatoi Suomen Kansojen liigan B-liigan vierasottelussa. Three Lions haki täydet pisteet Helsingin olympiastadionilla 3-1-numeroin sunnuntaina.
Voitto nosti Englannin lohkossa tasapisteisiin ottelun vähemmän pelanneen Kreikan kanssa. Kreikka kohtaa myöhemmin tänään kotona Irlannin.
Englanti iski avausmaalin 17. minuutilla. Angel Gomesin syöttö puhkaisi Suomen puolustuslinjan ja Grealish siirsi pallon takakulmaan.
Huuhkajilla oli ollut 10 minuuttia aiemmin tilaisuus rangaista Englantia. Vieraiden puolustus kuitenkin blokkasi Benjamin Källmanin laukauksen, jonka jälkeen Topi Keskinen ampui ohi.
Englanti pelasi maalia lukuunottamatta vaisuhkon avauspuoliskon. Suomi onnistui luomaan enemmän maalipaikkoja kahdeksalla tilanteellaan Englannin kuutta vastaan.
Huuhkajien yrityksistä paras siunaantui 33. minuutilla. Keskisen läpiajosta. Nopea laituri päätti laukoa ite pienestä kulmasta ja osui päin Hendersonia. Myös Källman koitti onneaan juuri ennen taukoa, mutta Henderson torjui tämänkin kääntölaukauksen helposti.
Englannin vaisu ote jatkui toisella puoliskolla. 56. minuutilla Suomi sai seuraavan huippupaikan tasoittaa. Keskinen tarjoili Fredrik Jensenille avopaikan, mutta suomalaisen laukaus suuntautui tyhjästä maalista yli taivaan tuuliin.
Englanti lopulta tuplasi johtonsa 74. minuutilla erikoistilanteesta. Alexander-Arnoldin kierteinen vaapotku painui etukulmasta sisään.
Englanti maalasi kolmanne kerran viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Declan Rice rokotti Huuhkajia. Myös Suomi sai kavennusmaalin aikaiseksi pari minuuttia myöhemmin, kun Arttu Hoskonen pääsi puskemaan Leo Wallan kulmapotkusta pallon Dean Hendersonin selän taakse.
Lähemmäksi Suomi ei päässyt ja pisteet lähtivät kahden maalin erolla Englantiin.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Englanti ENG | 6 | 5 | 0 | 1 | 16-3 | 15 |
2 | Kreikka GRE | 6 | 5 | 0 | 1 | 11-4 | 15 |
3 | Irlanti IRL | 6 | 2 | 0 | 4 | 3-12 | 6 |
4 | Suomi FIN | 6 | 0 | 0 | 6 | 2-13 | 0 |
LUE MYÖS!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean