Alan Shearer: Englannin jalkapalloliitto ei ottanut edes yhteyttä Eddie Hoween: ”Se on suuri yllätys”

Englannin jalkapalloliitto tiedotti keskiviikkona tehneensä sopimuksen Thomas Tuchelin kanssa.
Tuchel on Englannin A-maajoukkueen uusi päävalmentaja ja aloittaa puolentoista vuoden mittaisen pestinsä vuodenvaihteessa.
Tuchelin pestiä Englannin peräsimessä on pidetty yleisesti suurena yllätyksenä, sillä liiton odotettiin palkkaavan englantilaisen päävalmentajan maajoukkueelleen. Toisin kävi.
Englantilaismedian mukaan Newcastle-luotsi Eddie Howe oli yksi liiton kandidaateista. Muun muassa Telegraph kertoi, ettei Howe olisi halunnut siirtyä Englannin maajoukkueen peräsimeen, sillä hän haluaa jatkaa projektiaan Newcastlessa.
Alan Shearerin saamien tietojen mukaan liitto ei missään vaiheessa ottanut yhteyttä Hoween.
– Todella toivon, että liitto keskusteli myös englantilaisten valmentajien kanssa. Olen saanut tietää, etteivät he puhuneet Howen kanssa. Se kerrottiin minulle luotettavasta lähteestä. Pidän tätä suurena yllätyksenä, sillä on syytä ottaa huomioon, että hän olisi todennäköisesti ollut paras englantilainen kandidaatti.
– Olen tyytyväinen, koska Newcastle ei menetä valmentajaansa. Hän on huippuvalmentaja. Hän olisi ollut ykköskandidaatti englantilaisvalmentajista ja se, ettei häntä edes kysytty pestiin oli todella yllättävää, Shearer totesi Rest is Football -podcastissa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin