Arne Slot haluaa Liverpoolin kasvatilta johdonmukaisuutta: ”Maailman parhaat näyttävät tasonsa kolmen päivän välein”
Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot on haastanut keskikenttäpelaajansa Curtis Jonesin pelaamaan johdonmukaisemmin, koska ”maailman parhaat pelaajat näyttävät tasonsa kolmen päivän välein”.
Jones, 23, on viime aikoina ollut hyvässä vedossa, mistä hän sai palkinnoksi kutsun Englannin A-maajoukkueeseen marraskuun peleihin.
Hän sai varasijalta kutsun jo lokakuussa, mutta vetäytyi tuolloin maajoukkuekomennukselta tyttärensä syntymän takia.
Slot uskoo, että perheenlisäys on saanut Jonesin pelaamaan paremmin.
– Curtisin kohdalla kyse ei ole ehkä niinkään minusta, vaan siitä, että hänestä tuli isä, eikä minulla ollut mitään tekemistä sen kanssa, naureskeli Slot BBC:n mukaan.
– Sitä ei ikinä tiedä, onko sillä ollut osansa, mutta hän on esiintynyt loistavasti tultuaan isäksi.
– Hän pelasi hyvin pre-seasonilla, mutta sitten hänen suoritustasonsa laski. Isäksi tultuaan hän on ollut taas loistava. Sillä voi olla osansa, mutta yleisesti uskon, että se on kiinni siitä, miten joukkue pelaa.
– Hän on varsin kokonaisvaltainen pelaaja, mutta nyt hänen on keskityttävä johdonmukaisuuteen. Maailman parhaat pelaajat näyttävät tasonsa kolmen päivän välein.
– Jos hän haluaa jatkaa kehittymistä, niin sitä hänen on tehtävä. Oltava kolmen päivän välein se pelaaja, joka hän on ollut viime viikkoina.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Bruno Fernandes: Valioliigan vuoden pelaaja
- Mikel Artetalta yllätyspaljastus mestaruusillasta: ”Kuulin vain taustalta”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Manchester City aikoo rakentaa patsaan Pep Guardiolalle
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- Paljon porua valinnoista – näin Thomas Tuchel perusteli Englannin MM-ryhmää
- Nyt puhuu Pep Guardiola
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”