Fantasy Premier League: Gw 11 – mitä tehdä Arsenalin suhteen?
Valioliigan viimeinen peliviikko ennen marraskuun maajoukkuetaukoa käynnistyy tuttuun tapaan lauantaina. Tässä tekstissä käsitellään Arsenalin tilannetta ja toimituksen joukkuetta.
Arsenal
Arsenal istuu tällä hetkellä Valioliigan sarjataulukossa viidentenä, mikä on kaukana Arsenalin odotetusta tasosta. Arsenal hävisi viikonlopun lisäksi myös Mestarien liigassa, mikä ei ainakaan nosta odotuksia Emiratesilla.
Arsenalin maaliodottaman erotus on tällä hetkellä vain noin puolet Liverpoolin vastaavasta, kun se oli samaan aikaan viime kaudella ruhtinaalliset 1,27. Arsenalin hyökkäys ja puolustus ovat heikentyneet ainakin datan mukaan viime kaudesta, eikä Arsenalin pelaaja mahdu FPL:n kokonaispisteiden mukaan millään pelipaikalla parhaan kolmen pelaajan joukkoon.
Syytä näin suureen huoleen ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin Arsenalin kolme suurinta päästettyjen maalien odottaman ottelua ovat tulleet otteluissa, missä Arsenal on saanut aikaisen punaisen kortin. Tämä on poikkeama datassa, mikä ei tule toistumaan kauden edetessä.
Arsenalin hyökkäyspään pelaajista useampi manageri harkitsee ainoastaan Bukayo Sakaa, ja syykin on hyvä. Sakan tämän kauden data on itse asiassa parempaa kuin viime kaudella. Sakan tämän kauden tehopisteodottama on 0,76, kun se oli samaan aikaan viime kaudella 0,65. Tämän lisäksi Martin Ødegaard on palannut lopulta joukkueen mukaan, minkä pitäisi nostaa Sakan tehokkuutta entisestään.
Kaiken päälle Arsenalin otteluohjelma on tämän peliviikon jälkeen suhteellisen hyvä. Kun useampi manageri kiirehtii vaihtamaan Arsenalin pelaajat pois joukkueestaan, on joukkueeseen uskovilla managereilla oiva mahdollisuus kavuta taulukossa ylöspäin.
Toimituksen joukkue
Toimituksen joukkue ryhmittyy peliviikolle 11 yllä olevalla kokoonpanolla. Kapteeninnauhan saa käteensä Erling Haaland.
Toimituksen joukkue valmistautuu Wildcard-pelimerkin käyttöön peliviikolla 12. Tarkoituksena on tuoda sisään ainakin Cole Palmer sekä Nicolas Jackson, sekä mahdollisesti muita hankintoja.
Iisakki Lehtonen
LUE MYÖS
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista