Antonio Cassano kummasteli Federico Chiesan tilannetta: ”Mitä h*lvettiä hänelle on tapahtunut”
Federico Chiesa siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Juventuksesta Liverpooliin.
Chiesa, 27, on pelannut syksyn aikana vain 78 minuuttia uudessa joukkueessaan. Chiesaa ei ole nähty pelikentillä yli puoleentoista kuukauteen. Chiesa on ollut loukkaantumisten vuoksi viikkoja sivussa Liverpoolin kokoonpanosta.
Arne Slotin mukaan Chiesa palannee kokoonpanoon marraskuun maajoukkuetauon jälkeen.
Chiesa on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista, jotka ovat vaikuttaneet radikaalisti hänen peliesityksiinsä. Chiesa ei mahtunut Juventus-luotsi Thiago Mottan suunnitelmiin ja torinolaisjätti halusi päästä eroon laitapelaajasta.
Antonio Cassano kummasteli Viva el Fútbol -podcastissa, mitä Chiesalle on tapahtunut.
– Teidän on kerrottava minulle, mitä h*lvettiä Chiesalle on tapahtunut. Hän oli mielestäni Gianluigi Donnarumman kanssa EM-kisojen paras pelaaja kesällä 2021. Oletin, että Liverpool-siirron yhteydessä hän pääsee uuteen sarjaan ja se sujuu hyvin, koska hän pystyy pelaamaan muun muassa wingbackina ja millä tahansa paikalla, missä haluaakaan. Todellisuudessa hän ei pysty pelaamaan edes kymmentä minuuttia Valioliigassa.
– Onko kyse huonosta fyysisestä kunnosta, sopeutumisvaikeuksista vai siitä, ettei hän ole tarpeeksi hyvä? Meidän on tiedettävä tästä jotain, koska mielestäni Chiesa on maajoukkueemme lahjakkain pelaaja.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta