Frank Lampard palaamassa valmentamisen pariin
Frank Lampard on Coventryn ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajakseen, kertoo TalkSPORT.
Mestaruussarjassa pelaava Coventry antoi viime viikolla potkut päävalmentajalleen Mark Robinsille.
Robins ehti valmentaa joukkuetta yli seitsemän ja puolen vuoden ajan. Coventry palkkasi Robinsin päävalmentajakseen maaliskuussa 2017, mutta kuluva syyskausi on sujunut heikosti ja seura päätti antaa hänelle potkut.
Lampard, 46, on ollut noin puolentoista vuoden ajan työttömänä. Lampard työskenteli muutaman kuukauden Chelsean väliaikaisvalmentajana keväällä 2023. Lampard on sittemmin neuvotellut sopimuksesta muun muassa muutaman MLS-seuran kanssa, mutta on jäänyt ilman työpaikkaa.
Lampardin edellinen päävalmentajapesti päättyi potkuihin tammikuussa 2023. Lampard ehti valmentaa Evertonia noin vuoden ajan, mutta surkeat tulokset johtivat lopulta sopimuksen purkamiseen.
Coventry on parhaillaan 17. sijalla Mestaruussarjassa. 15 ottelusta tuloksena on vain neljä voittoa.
LUE MYÖS
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- Tässä on Englannin MM-kisalohko