Athletic: Kevin De Bruyne pohtii tulevaisuuttaan – belgialaistähdellä kolme vaihtoehtoa
Kevin De Bruynen nykyinen sopimus Manchester Cityn kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
De Bruyne, 33, ei neuvottele parhaillaan seuran kanssa uudesta jatkosopimuksesta, ja on hyvin mahdollista, että belgialaistähti vaihtaa maisemaa vapaana agenttina ensi kesänä.
Athleticin saamien tietojen mukaan De Bruynella on kolme vaihtoehtoa. Joko De Bruyne allekirjoittaa yksivuotisen jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa tai siirtyy joko Saudi-Arabiaan tai MLS:ään.
Lähde kertoo Manchester Cityn haluavan tehdä jatkosopimuksen De Bruynen kanssa. Manchester City on valmis tekemään sopimuksen heti, jos De Bruyne ilmoittaa haluavansa jäädä seuraan. De Bruyne ei ole kuitenkaan toistaiseksi täysin vakuuttunut siitä, haluaako hän jäädä ensi kaudeksi Manchester Cityyn.
Athleticin mukaan De Bruyne on keskustellut joidenkin MLS-seurojen kanssa, mutta ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, missä hän pelaa kuluvan kauden jälkeen. Useat MLS-seurat ovat kiinnostuneet neuvottelemaan De Bruynen kanssa.
De Bruynen syyskausi on ollut rikkonainen. De Bruyne on kärsinyt loukkaantumisista ja on pelannut Valioliigassa vasta 390 minuuttia.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”