Gaël Clichy kertoi miksi Manchester City on edelleen mukana mestaruustaistelussa
Manchester City palasi voittojen tielle keskiviikkoiltana. Manchester City kaatoi Nottingham Forestin 3-0 ja nousi neljänneksi Valioliigassa.
Sarjakärki Liverpool on yhdeksän pisteen karkumatkalla Manchester Citystä. Keskiviikkoinen voitto oli Manchester Citylle ensimmäinen pitkään aikaan, sillä sitä ennen se oli pelannut jopa seitsemän peräkkäistä voitotonta ottelua. Mukaan mahtui kuusi tappiota ja yksi tasapeli.
Pelaajaurallaan Manchester Cityä edustanut Gaël Clichy kertoi Amazonin haastattelussa, miksei Pep Guardiolan miehistöä voi vieläkään laskea ulos mestaruustaistelusta.
– Niin pitkään kuin se ei ole matemaattisesti varmaa, et voi ottaa Manchester Cityä pois mestaruustaistelusta. Valioliiga on yksi maailman kilpailukykyisimmistä sarjoista. Kolme päivää sitten Liverpoolin ja Manchester Cityn ero oli 11 pistettä ja nyt sarjan paras joukkue, eli Liverpool pudotti pisteitä. Näemme vielä paljon muutoksia ja käännöksiä mestaruustaistelussa.
– Kun Manchester City saa pelaajia takaisin sairastuvalta, ovat he aivan varmasti mestaruustaistelussa. Emme puhu joukkueesta, joka on voittanut FA Cupin tai Liigacupin, tai kertaalleen Valioliigan. Puhumme joukkueesta, joka on voittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kaiken. Triplamestaruuden, neljä peräkkäistä sarjamestaruutta… emme ole aiemmin nähneet tuollaista.
Clichy kokee, että Manchester Cityn miltei robottimaista menestystä vuosien ajan on jo pidetty itsestäänselvyytenä.
– Ehkä Manchester Cityn menestys on otettu jo itsestäänselvyytenä. Ihmiset olivat innoissaan, koska emme ole olleet tottuneita Manchester Cityn tappioihin, mutta et pelaa tuolla tavalla kymmenen vuoden ajan vain sattumalta. Jalkapallossa ei ole täydellisyyttä, mutta Manchester City on ollut lähellä sitä. Kun katsotaan, miten he ovat pelanneet ja miten seuraa on johdettu, on Manchester City todella lähellä sitä.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan