Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
Alexander Isak nousi Newcastlen sankariksi lauantai-iltana, kun Eddie Howen miehistö haki komean 4-0-vierasvoiton Ipswichistä.
Isak viimeisteli hattutempun Ipswichin verkkoon. Ensimmäinen maali syntyi jo ottelun ensimmäisellä minuutilla. Isak jatkoi maalitehtailuaan juuri ennen avausjakson loppua ja sai hattutempun kasaan toisen jakson alussa. Ruotsalaiskärki on tehnyt tällä kaudella kymmenen maalia Valioliigassa.
Toisaalla Nottingham Forest jatkoi sensaatiomaista kauttaan voitettuaan Brentfordin Lontoossa 2-0. Ola Aina ja Anthony Elanga onnistuivat maalinteossa.
Nunon luotsaama Nottingham Forest on parhaillaan kolmantena Valioliigassa. Nuno on tehnyt loistavaa työtä Nottingham Forestin peräsimessä. Portugalilaisluotsi onnistui viime kaudella säilyttämään joukkueen Valioliigassa ja nyt miehistö taistelee paikasta ensi kauden Mestarien liigaan.
West Ham ja Brighton päätyivät 1-1-tasapeliin. Mats Wieffer laukoi boksin sisältä Brightonin johtoon toisen jakson alussa, mutta johto ei kestänyt seitsemää minuuttia pidempään. Brighton-vahti Bart Verbruggen torjui Jarrod Bowenin laukauksen ja Mohammed Kudus puski irtopallon maaliin.
Valioliigassa pelataan lauantai-iltana vielä yksi ottelu, kun Crystal Palace isännöi Arsenalia Selhurst Parkilla. Peli pyörähtää käyntiin klo 19.30.
LUE MYÖS
- Entiseltä Manchester Unitedin managerilta kova syytös – omat potkut Cityn vika
- Athletic: Lisandro Martínez haluaa jättää Man Unitedin
- ”Kestää odotettua pidempään” – Liverpool-valmentaja otti kantaa pelaajansa loukkaantumiseen
- Jadon Sancho neuvottelee siirrosta La Ligaan
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista