Loukkaantumispainajaisen selättänyt Reece James sai valtavan onnistumisen – ”Hän ansaitsi tämän”

Enzo Maresca oli haltioissaan loukkaantumisesta toipuneen Reece Jamesin tärkeästä vapaapotkumaalista. Chelsea-kapteenin viime hetken tasoitusmaali toi lontoolaisille tiistain kotiottelussa 2-2-tasatuloksen Bournemouthia vastaan.
James, 25, menetti takareisivamman vuoksi 21 ottelua tältä kaudelta. Tiistain ottelu oli laitapuolustajalle vasta kauden viides Valioliigassa. Vaihdosta sisään tullut James pelasi 34 minuuttia.
Viikonloppuna FA Cupissa Morecambea vastaan kentällä nähdyn Jamesin edellinen esiintyminen valioliigapeleissä oli ollut marraskuussa Arsenalia vastaan, jolloin minuutteja kertyi vain kahdeksan kappaletta. Toistuvista polvi- ja takareisivammoista kärsinyt laitapuolustaja on avannut viimeisen kahden kauden aikana vain kahdeksassa sarjapelissä.
Cole Palmerin annettua tiistaina ratkaisevan vapaapotkun Jamesille lauottavaksi, onnistuminen Bournemouthia vastaan ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan.
– Reeceä voi verrata vapaapotkuissa Coleen, koska hän on todella hyvä. Me päätimme antaa sen Reecelle ja hän teki maalin. Olemme tyytyväisiä, koska saimme ainakin pisteen, Maresca kehui kapteeninsa maalia lehdistölle.
– Hän ansaitsi tämän. Nämä ovat pelaajille vaikeita hetkiä. Nyt hänen tavoitteensa on pysyä kunnossa kauden loppuun saakka. Hän tulee auttamaan meitä pelaamaan haluamallamme tavalla.
Jamesin edellisestä maalista Chelsean paidassa ennen tiistaita oli vierähtänyt aikaa 2,5 vuotta. Lokakuussa 2022 AC Milania vastaan pelatun Mestarien liigan ottelun jälkeen verkot eivät olleet heiluneet.
Bluesin kapteeni oli helpottunut tärkeän onnistumisensa jälkeen.
– Oli aika, kun tein säännöllisesti maaleja, eikä minulla ei ole ollut sitä tunnetta pitkään aikaan. Olen onnellinen päästyäni takaisin maalitilastoihin ja auttamaan joukkuetta. Tarvitsen nyt pelejä alleni päästäkseni vauhtiin.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”