Espanjalaisseura syyttää Manchester Cityä pelaajansa neuvomisesta kulissien takana
Real Valladolid syyttää Manchester Cityä siitä, että hallitseva Valioliiga-mestari on väitetysti rohkaissut puolustaja Juma Bahia purkamaan sopimuksensa.
Valladolid kertoo tiedotteessaan, että City lähestyi espanjalaisseuraa tiistaina aikeenaan aloittaa neuvottelut 18-vuotiaan Bah’n siirrosta.
Myöhemmin samana päivänä Bah ilmoitti Valladolidille, että hän aikoo purkaa sopimuksensa. Diilin purkaminen antaisi hänelle mahdollisuuden siirtyä Cityyn huomattavasti pienemmällä korvauksella.
Bah ei ilmestynyt keskiviikkona Valladolidin harjoituksiin, ja Espanjan jalkapalloliitto on vahvistanut, että puolustaja on tallettanut sopimuksensa purkamiseen tarvittavan summan.
Valladolidin mukaan Bah’n päätös oli ”oletettavasti Manchester Cityn ja hänen agenttinsa tukema ja ohjaama” ja on ”aiheuttanut suurta pettymystä ja närkästystä”.
– Seura katsoo, että Manchester City on pelaajan päätöksen takana ja näyttää neuvoneen pelaajaa valitsemaan tämän tien.
Bah siirtyi Valladolidiin viime kesänä lainalle kotimaassaan Sierra Leonessa pelaavasta AIK Freetongista. Sopimus sisälsi osto-option, jonka Valladolid käytti aiemmin tässä kuussa.
Puolustaja pelaa Valladolidissa nuorisosopimuksella, eikä hän ole toistaiseksi suostunut allekirjoittamaan ammattilaissopimusta, joka nostaisi hänen ulosostoklausuuliaan merkittävästi.
Valladolid on ilmoittanut ryhtyvänsä kurinpitotoimiin Bah’ta vastaan ja tekevänsä kaikkensa ”puolustaakseen” seuran etuja.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin