Brighton teki 24 miljoonan euron hankinnan
Kuva: All Over Press
Brighton tiedottaa hankkineensa Kreikan nuorisomaajoukkueissa pelanneen 19-vuotiaan hyökkääjän Stefanos Tzimasin.
Tzimas siirtyy Englantiin kuitenkin vasta kesällä. Brighton on sopinut, että Tzimas jatkaa kauden loppuun lainalla 2. Bundesligan Nürnbergissä, josta hän on siirtymässä.
Brighton pulittaa saksalaisseuralle hyökkääjästä 20 miljoonaa puntaa eli noin 24 miljoonaa euroa. Sopimus ulottuu vuoteen 2030 saakka.
Kreikkalainen PAOK oli lainannut Tzimasin saksalaisseuraan täksi kaudeksi osto-optiolla, jonka Nürnberg päätti käyttää. Joukkue kauppaa nuoren pelurin saman tien eteenpäin.
Tzimas on tehnyt tällä kaudella Saksan kakkostasolla 17 otteluun kymmenen maalia.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”