Hattutemppu! Man Cityn uusi hankinta liekeissä

Manchester City voitti lauantaina Newcastlen kotikentällään 4-0 Valioliigassa.
City siirtyi johtoon 19. minuutilla todella suoraviivaisesta hyökkäyksestä. Maalivahti Ederson Moraes jolkotteli pallon kanssa boksinsa ulkopuolella ja latasi pallon linjan taakse Omar Marmoushille, joka nosti pallon yli Harakoiden veräjänvartijan Martin Dúbravkan. Kyseessä oli Marmoushin ensimmäinen maali uudelle seuralleen.
Sama kaveri oli asialla viisi minuuttia myöhemmin, kun City tuplasi johtonsa. Tällä kertaa Marmoush otti pallon haltuunsa rangaistusalueen sisällä, haki oikean jalkansa vapaaksi ja latasi pelivälineen alakulmasta sisään.
Ottelua oli takana reilut puoli tuntia, kun Marmoush sai hattutemppunsa täyteen. Savinho jätti vartijansa vaivatta taakseen ja pelasi pallon takaviistoon Marmoushille, joka laukoi suoraan syötöstä.
Lauantain ottelu oli Marmoushille viides manchesteriläisten paidassa. Egyptiläistaituri siirtyi Cityyn viime kuussa Eintracht Frankurtista 75 miljoonalla eurolla.
Illan viimeisestä osumasta vastasi 84. minuutilla James McAtee, joka ohjasi pallon sisään Erling Haalandin jatkettua pallon takatolpalle İlkay Gündoğanin kulmapotkusta.
Manchester City nousee lauantain tulosten myötä neljänneksi ja Newcastle putoaa seitsemänneksi.
Valioliiga lauantaina 15.2.
14.30
Leicester – Arsenal 0-2
17.00
Manchester City – Newcastle 4-0
Aston Villa – Ipswich Town 1-1
Fulham – Nottingham Forest 2-1
Southampton – Bournemouth 1-3
West Ham – Brentford 0-1
19.30
Crystal Palace – Everton
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”

- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”