Casemiro puhui tulevaisuudestaan: ”Haluaisin pelata sen loppuun…”
Casemiro pelaa vaikeaa kautta.
Keskikenttäpelaaja on jäänyt täysin olemattomalle vastuulle Rúben Amorimin alaisuudessa Manchester Unitedissa. Amorim on valmentanut Manchester Unitedia noin kolmen kuukauden ajan ja on nimennyt Casemiron kaikki kilpailut mukaan luettuna vain viidesti avauskokoonpanoonsa.
Etenkin Valioliigassa peliaika on jäänyt hyvin pieneksi, vaikka Casemiro kellottikin täydet minuutit sunnuntaisessa Tottenham-ottelussa.
Casemiron nykyinen sopimus Manchester Unitedin kattaa vielä ensi kauden. Manchester United on tiettävästi halukas luopumaan Casemirosta vaikka välittömästi, mutta yksikään seura ei ole ollut valmis ottamaan pelaajan valtavaa palkkaa taakakseen.
AS haastatteli Casemiroa, joka kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan ja nykyisestä roolistaan Manchester Unitedissa.
– Minun pitää jatkaa työntekoa, oltava kunnioittava ja ammattimainen. Tietenkin haluaisin pelata enemmän. En tunne ainuttakaan pelaajaa, joka ei halua pelata ja auttaa joukkuettaan. Haluaisin auttaa seuraa nimenomaan tällä hetkellä. Kohtaan asiat kunnioittaen joukkuetovereita ja valmennusta. Kunnioitan etenkin Manchester Unitedia.
– Olen todella kiitollinen tälle seuralle. Sopimustani on jäljellä vielä puolitoista vuotta ja haluaisin pelata sen loppuun. Olen täällä perheeni kanssa tyytyväinen. Olemme sopeutuneet tänne ja puhumme englantia. Olen todella kiitollinen kannattajille ja seuralle. Olen tyytyväinen seuraan, mutta en penkillä istumiseen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin