Manchester United aloitti säästökuurin: Satoja työpaikkoja vaarassa
Manchester United aikoo muuttaa yritysrakennettaan merkittävästi osana laajempaa suunnitelmaa, jonka tavoitteena on parantaa seuran taloudellista kestävyyttä ja tehostaa toimintaa. Seura tiedotti aiheesta verkkosivuillaan.
Uudistus tähtää voitollisuuteen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019, ja sen avulla seura aikoo luoda vahvemman taloudellisen pohjan investoinneille niin miesten ja naisten joukkueisiin kuin infrastruktuurin kehittämiseen.
Osana näitä toimenpiteitä United arvioi, että noin 150–200 työpaikkaa saattaa joutua leikkauksen kohteeksi.
Seuran toimitusjohtaja Omar Berrada korosti päätöksen vaikeutta, mutta näki sen välttämättömänä.
– Meillä on vastuu asettaa Manchester United vahvimpaan mahdolliseen asemaan menestyäkseen niin miesten, naisten kuin akatemian joukkueissa. Valitettavasti tämä tarkoittaa mahdollisia uusia irtisanomisia, mikä on erittäin valitettavaa. Kuitenkin nämä vaikeat päätökset ovat tarpeellisia, jotta seura saadaan takaisin vakaalle taloudelliselle pohjalle, Berrada totesi.
Berradan mukaan United ei voi jatkuvasti tehdä tappiota, jos se haluaa investoida joukkueidensa menestykseen ja stadionin kehittämiseen.
– Prosessin lopputuloksena seurasta tulee ketterämpi, taloudellisesti kestävämpi ja paremmin varustettu menestyksen tavoitteluun. Tämä auttaa meitä investoimaan pelaajahankintoihin ja parantamaan olosuhteita faneille sekä samalla noudattamaan UEFA:n ja Valioliigan taloudellisia sääntöjä, hän lisäsi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta