Manchester Cityn luottopuolustaja Nathan Aké on siirtymässä Turkin suurseura Fenerbahçeen. Seura tiedotti sosiaalisessa mediassa, että sopimukseen on päästy Hollannin maajoukkuepelaajan kanssa. Hollanti putosi MM-kisoissa Marokkolle 30. kesäkuuta rangaistuspotkukisan jälkeen. Aké liittyy seuran harjoitusleirille hetken kuluttua.

Viime kaudella Aké pelasi Manchester Cityn riveissä 32 ottelua kaikissa kilpailuissa. Hollantilainen sai tällä kaudella erityisesti vastuuta FA ja EFL -kilpailujen parissa. Manchester City voitti tällä kaudella FA Cupin finaalin lukemin 1-0 Chelsea vastaan. Aké ei kuitenkaan ottelussa pelannut.

30-vuotias hollantilaispuolustaja on edustanut Manchester Cityä vuodesta 2020 lähtien ja voittanut seurassa useita pokaaleja, mukaan lukien Mestarien liigan ja useita Valioliigan mestaruuksia. Hän siirtyi seuraan kauden 19/20 jälkeen Cityyn Bournemouthista 45 miljoonan siirtosummalla.

Fenerbahçe saa riveihinsä kokeneen topparin, jonka odotetaan tuovan puolustuslinjaan johtajuutta ja rutkasti laatua heti ensimmäisestä ottelusta lähtien. Hollantilainen tulee olemaan Turkin seuran yksi avainpelaajista. Seurassa on myös toinen entinen huipputason pelaaja N’Golo Kante.

Linkki twiittiin.

Fenerbahçe SK

@Fenerbahce
Transfer Bilgilendirmesi

Kulübümüz, Hollanda Milli Takımı oyuncusu Nathan Aké ile anlaşmaya varmış ve futbolcu ile sözleşme imzalamıştır.

2026 FIFA Dünya Kupası'nda forma giyen oyuncumuz, izin sürecinin ardından Avusturya kampında takımımıza katılacaktır.

Kamuoyunun

LUE MYÖS: