Harry Kane yllättyi Thomas Tuchelin Englanti-pestistä: ”En osannut odottaa sitä”
Englannin jalkapalloliitto ilmoitti viime syksynä palkanneensa Thomas Tuchelin A-maajoukkueensa uudeksi päävalmentajaksi.
Tuchel aloitti pestissä vuodenvaihteessa. Englanti pelaa ensimmäisen kerran Tuchelin alaisuudessa perjantai-iltana, kun se isännöi Albaniaa MM-karsinnassa.
Englannin A-maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Harry Kane myönsi, ettei osannut odottaa Tuchelin siirtyvän hänen maajoukkuevalmentajakseen. Kaksikko teki viime kaudella yhdessä töitä Bayern Münchenissä.
– Jos totta puhutaan, niin yllätyin siitä. En osannut odottaa sitä. En ehkä osannut ajatella häntä maajoukkuevalmentajana. Ilmoituksen jälkeen olin todella innoissani, koska sain tehdä hänen kanssaan töitä viime vuonna ja tiedän, mitä hän voi tuoda joukkueeseen. Tiedän, mitä hän voi saada irti tällaisesta joukkueesta.
Tuchelin sopimus kattaa ensi vuoden MM-kisat. Tavoite on voittaa maailmanmestaruus ja myös Kane tietää, että koko Tuchelin projekti perustuu MM-kisoihin.
– Olemme olleet yhdessä vasta pari päivää, mutta en ole ollut pettynyt. Tuchel on toiminut juuri niin kuin osasin odottaa. Uskon meidän kehittyvän tämän leirin jälkeen, kun hän on sopeutunut joukkueeseen ja alamme tuntea hänet paremmin. Loppupeleissä kyse on joukkueen rakentamisesta ensi vuotta varten ja nämä ovat tärkeitä leirejä sen suhteen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin