Enzo Maresca kommentoi Jadon Sanchon odotukset alittanutta Chelsea-lainaa – valmentajalta myös positiivinen uutinen tähtikolmikosta

Enzo Maresca on kommentoinut Jadon Sanchon tilannetta Chelseassa ennen torstain Valioliigan paikallisottelua Tottenhamia vastaan. Manchester Unitedista viime kesän siirtoikkunassa saapuneen laiturin lainapesti ei ole täyttänyt odotuksia.
Sancho, 25, on tehnyt 23 valioliigaotteluun vain kaksi maalia ja syöttänyt viisi. Edellinen osuma syntyi Tottenhamin verkkoon joulukuussa.
Chelsealla on Sanchon lainaan 25 miljoonan euron ostopakko. Lontoolaisseura voi kuitenkin englantilaismedian mukaan vetäytyä siitä maksamalla viiden miljoonan euron korvauksen Man Unitedille sopimusrikkomuksesta.
Chelsean päävalmentaja Maresca on keskittynyt vain siihen, mitä Sancho antaa kentällä.
– Teillä on ehkä enemmän uutisia Jadonista kuin minulla. Omalla kohdallani tilanne ei ole muuttunut, se on täysin sama, Maresca kommentoi Sanchon tilannetta lehdistölle.
– Hän voisi totta kai tehdä parempaa työtä numeroiden suhteen, siitä ei ole epäilystäkään. Kyse ei ole kuitenkaan vain Jadonista, vaan muitakin pelaajia on samassa tilanteessa.
– Minun ei tarvitse antaa Jadonille viestiä asiasta. Puhun hänen kanssaan päivittäin. Kävin hänen kanssaan keskustelun eilen. Hänen täytyy antaa parhaansa loppuun asti. Sitä me haluamme Jadonilta.
Maresca vahvisti myös hyviä uutisia Chelsean hyökkäyspäähän. Cole Palmer, Nicolas Jackson ja Noni Madueke ovat toipuneet loukkaantumistaan ja ovat lontoolaisseuran käytössä paikalliskamppailussa Spursia vastaan.
– Cole on takaisin ja hän on kunnossa. Noni voi paremmin ja Nico voi paremmin. He ovat kaikki kunnossa, Chelsea-luotsi kertoi.
Chelsea isännöi Tottenhamia Valioliigassa kello 22:00 alkavassa ottelussa torstaina. Sarjataulukossa neljäntenä majaileva Blues on hävinnyt viimeisestä viidestä sarjapelistään kolme.
Sijalla 14 oleva Tottenham on jäänyt ilman voittoa kolmessa viimeisessä ottelussaan.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle