Rúben Amorim: Manchester United tarvitsee 1-2 isoa hankintaa

Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim sanoo, että hän haluaa tehdä kesällä isoja hankintoja.
Amorim siirtyi Sporting CP:stä Unitediin viime marraskuussa, ja hänen ensimmäisessä siirtoikkunassaan joukkuetta vahvistettiin Leccen Patrick Dorgulla ja Arsenalin Ayden Heavenilla, joka oli esiintynyt yhdessä miesten pelissä ennen siirtoaan.
Amorimilta kysyttiin sunnuntain Manchesterin derbyn alla, pitääkö hän naapuriseura Cityn ostovoimaa uhkaavana.
– En pelkästään Cityn vaan myös muiden joukkueiden. Ne ovat jo sellaisessa pisteessä, että meillä on pitkä matka saada ne kiinni ja ne tulevat kehittymään entisestään ensi kaudeksi. Haluan vain keskittyä vahvuuksiimme ja hankkia yksi tai kaksi pelaajaa, isoja pelaajia, sanoi Amorim Athleticin mukaan.
– Meidän on keskityttävä. Teemme kaiken mahdollisen, jotta ensi kausi olisi paljon parempi. Meidän on oltava paljon parempia. Tämä on massiivinen seura.
Portugalilaisvalmentaja selitti, että hän ei tarvitse nimekkäitä tähtihankintoja, mutta hän haluaa pelaajia, jotka voivat vaikuttaa suuresti joukkueen pelaamiseen. Hän kuitenkin myönsi, että ostovoimasta on ”paljon hyötyä” siirtomarkkinoilla.
– Kyse on ominaisuuksista, joita meillä ei ole ryhmässämme. Meidän on nähtävä ne aukot. Kun puhun ”isoista pelaajista”, en puhu Real Madridista ja niin edelleen. Tarkoitan isoja pelaajia siinä mielessä, miten minä näen pelin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Fantasy Premier League: BGW 34 – katso toimituksen Free Hit -joukkue
- Bernardo Silva pettyi Kevin De Bruynen päätökseen: ”Seura menettää osan sielustaan”
- Eddie Howe puhui avoimesti selättämästään sairaudesta – lääkärin nopea reagointi sai erikoiskiitoksen
- Näin Rúben Amorim arvioi Manchester Unitedin vetovoimaa siirtomarkkinoilla: ”Meillä on selvä suunnitelma”
- David Moyes vahvisti Evertonin musertavan takaiskun: ”Hän tulee olemaan loppukauden sivussa”
- Manchester Unitedin tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Arne Slot: Liverpoolilla viikonloppuna suuri vastuu
- Ura Arsenalissa jatkuu sittenkin? Seura tehnyt uuden sopimustarjouksen keskikenttätähdelleen
- Man United tekemässä jättikaappauksen toisesta Valioliiga-seurasta
- Times: Atlético Madrid haluaa kaksi pelaajaa Tottenhamista tänä kesänä
- Näin Rúben Amorim arvioi Manchester Unitedin vetovoimaa siirtomarkkinoilla: ”Meillä on selvä suunnitelma”
- Eddie Howe puhui avoimesti selättämästään sairaudesta – lääkärin nopea reagointi sai erikoiskiitoksen
- David Moyes vahvisti Evertonin musertavan takaiskun: ”Hän tulee olemaan loppukauden sivussa”
- Arne Slot: Liverpoolilla viikonloppuna suuri vastuu
- Manchester Unitedin tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Romano: Valioliigassa tehdään varmuudella 50 miljoonan punnan jättikauppa tänä kesänä
- Bernardo Silva pettyi Kevin De Bruynen päätökseen: ”Seura menettää osan sielustaan”
- NBA-legenda mukaan Evertonin omistajaksi
- Man United tekemässä jättikaappauksen toisesta Valioliiga-seurasta
- Man United -legenda: Ruben Amorim tarvitsee apua pelaajahankinnoissa – ”Rekrytointi ei ole ollut tarpeeksi hyvää”