Evangelos Marinakisin ärtyisä reaktio hämmensi – nyt puhuu Nottingham-pomo
Evangelos Marinakis puolustaa kentälle ryntäystään Nottingham Forestin kotiottelussa Leicesteriä vastaan Valioliigassa sunnuntaina. Forest-omistajan käytös hämmensi 2-2-tasatulokseen päättyneen ottelun jälkeen.
Marinakis kuvattiin päätösvihellyksen jälkeen säntäämässä vihaisen näköisenä Forestin päävalmentajan Nuno Espirito Santon puheille. Nuno kertoi pelin jälkeen, että erikoisessa tilanteessa oli kyse väärinymmärryksestä.
Sekä Marinakis että Nuno selittivät omistajan säntäyksen johtuneen Forest-hyökkääjä Taiwo Awoniyin loukkaantumisesta. Forest käytti viimeisen vaihtonsa 91. minuutilla, kun Jota Silva tuli Elliot Andersonin tilalle. Tolppaan törmännyttä Awoniyita oli hoidettu tässä vaiheessa jo pitkään.
Forestin lääkärit arvioivat Awoniyin pystyvän jatkamaan pelaamista, mutta hyökkääjä ei pystynyt juurikaan törmäyksensä jälkeen vaikuttamaan peliin.
Forest varmisti sunnuntain tuloksella paluun europeleihin 30 vuoden odotuksen jälkeen. Seura pelasi viimeksi Euroopassa UEFA Cupissa kaudella 1995-1996.
– Me olimme turhautuneita Taiwo Awoniyin loukkaantumisesta ja lääkintäryhmän virhearviosta Taiwon valmiudesta jatkaa peliä. Tämä on luonnollista ja kuvastaa sitä intohimoa, jota tunnemme seuraamme kohtaan, Marinakis kommentoi BBC:lle.
– Tämä oli juhlan päivä, koska Nottingham Forest varmisti europaikan taas 30 vuoden jälkeen. Se oli lupaus, jonka tein kannattajille, kun me nousimme.
– Valioliigassa on vielä kaksi ottelua jäljellä. Meidän täytyy jatkaa uskomista ja unelmointia kauden viimeiseen potkuun saakka. Olemme äärimmäisen ylpeitä Nunosta ja joukkueestamme ja meidän täytyy kaikkien juhlia historiallisia saavutuksiamme tällä kaudella.
Forest on Valioliigan sarjataulukossa seitsemäntenä, kun kierroksia on kaksi jäljellä. Seura on yhden pisteen verran Mestarien liiga -paikan tuovasta viidennestä sijasta perässä.
LUE MYÖS!
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn