Gary Nevilleltä jyrkkä mielipide Nottingham-pomon väliintulosta: ”Aivan naurettavaa”
Gary Neville oli tyrmistynyt Nottingham Forestin omistajan Evangelos Marinakisin käyttäytymisestä valioliigaottelussa Leicesteriä vastaan sunnuntaina. Marinakis asteli kentälle päävalmentaja Nuno Espirito Santon puheille 2-2-tasatulokseen päättyneen ottelun päätösvihellyksen jälkeen.
Marinakis kuvattiin lähestymässä Nunoa vihaisen oloisesti kentällä. Nottinghamin päävalmentaja Nuno selitti pelin jälkeen lehdistölle, että tilanne oli väärinymmärrys, joka johtui Taiwo Awoniyin loukkaantumisesta.
Forest oli käyttänyt viimeisen vaihtonsa 91. minuutilla tuotuaan Jota Silvan kentälle Elliott Andersonin paikalle. Awoniyi oli tätä ennen törmännyt tolppaan ja ollut pitkään hoidettavana. Forestin lääkärit kuitenkin arvioivat loukkaantuneen nigerialaisen olevan valmis jatkamaan pelaamista.
Myös Marinakis allekirjoitti Nunon selityksen tapahtuneesta. Manchester United -legenda Neville piti kreikkalaisen käytöstä skandaalisena.
– Se mitä Forest-omistaja teki kentällä City Groundilla, oli täysin skandaalimaista. Jos minä olisin Nuno, läksyttäisin häntä siitä, koska se oli todellinen skandaali, Neville arvosteli Sky Sportsille.
– Hän varmisti juuri paikan eurokilpailuissa. Protestoiminen kentällä omien kannattajien edessä on aivan naurettavaa.
Entinen Liverpoolin keskikenttäpelaaja Danny Murphy reagoi tyynemmin Marinakisin käytökseen.
– Tämä ei ole hyvä juttu, mutta laitetaan asiat perspektiiviin. Kyse oli lisäajasta. He ovat Euroopassa ja heillä on ollut loistava kausi. Olisi taantumuksellista puuttua tällaiseen pieneen yhteenottoon, Murphy kommentoi BBC:lle.
Forest pääsee pelaamaan ensi kaudella eurokentillä ensimmäistä kertaa 30 vuoteen. Seura nähtiin viimeksi Euroopassa UEFA Cupissa kaudella 1995-96.
Forest on Valioliigan sarjataulukossa seitsemäntenä, kun kierroksia on kaksi jäljellä. Nunon ryhmä on vain pisteen perässä Mestarien liiga -paikan tuovasta viidennestä sijasta.
LUE MYÖS!
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä

- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”