Manchester United ja Tottenham hävisivät taas Valioliigassa
Valioliigassa pelattiin perjantai-iltana kaksi toiseksi viimeisen kierroksen ottelua.
Paikasta ensi kauden Mestarien liigaan taisteleva Aston Villa kaatoi panoksetta pelanneen Tottenhamin 2-0. Aston Villa on sarjataulukossa viidentenä, eli kiinni paikassa Mestarien liigaan.
Tottenham-luotsi Ange Postecoglou lepuutti useita avainpelaajiaan ennen ensi viikon Eurooppa-liigan finaalia, mutta joukkue koki silti takaiskun, kun Pape Matar Sarr joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi.
Ezri Konsa vei Aston Villan johtoon tunnin pelin jälkeen. Varttia myöhemmin Boubacar Kamara laukoi pelin pakettiin. Kamara sai pallon itselleen boksissa ja laukoi sen tarkasti alakulmaan.
Perjantai-ilta päättyi Chelsean ja Manchester Unitedin kohtaamiseen. Panokset olivat samanlaiset kuin aiemmin Birminghamissa. Chelsea taistelee paikasta Mestarien liigaan, eikä Tottenhamin tapaan Eurooppa-liigan finaalissa pelaavalla Manchester Unitedilla ollut mitään panosta perjantaina.
Chelsea nappasi 1-0-voiton Manchester Unitedista ja on sarjataulukossa neljäntenä.
Marc Cucurella viimeisteli pelin ainoan maalin 20 minuuttia ennen loppua. Reece James kääntyi komeasti boksin rajalla ja lähetti nappikeskityksen boksiin. Cucurella pääsi puskemaan pallon vapaasti ohi André Onanan.
Tottenham ja Manchester United iskevät yhteen keskiviikkoiltana Eurooppa-liigan finaalissa.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?