Englannin ennätys rikki Manchesterissa
Maalivahti James Trafford on palannut Manchester Cityyn. Hän siirtyy vaaleansiniseen ryhmään Burnleystä, joka omassa tiedoksiannossaan kuvasi siirtosummaa uudeksi brittimaalivahtien ennätykseksi.
BBC:n jututtamien sisäpiirilähteiden mukaan korvaus Traffordista olisi päälle 31 miljoonaa euroa. Summan suuruus riippuu hieman siitä, keneltä kysytään. Burnleyssä sen huhutaan olevan yli 36 miljoonaa euroa.
Edellinen siirtoennätys oli 34,2 miljoonaa euroa, jonka Everton maksoi Jordan Pickfordista vuonna 2017.
City-kasvatti Trafford, 22, vakuutti viime kaudella Englannin Mestaruussarjassa. Hän pelasi 45 ottelua, joista 29 oli nollapelejä. Uroteot toivat hänelle paikan Kauden joukkueesta.
Traffordin torjuntaprosentti oli viime sarjakaudella 84,47. Edersonin vastaava lukema oli 67,09; Stefan Ortegan 64,71.
Trafford pelasi Cityssä kahdeksan vuotta, kunnes hän vaihtoi edustuksensa Burnleyyn heinäkuussa 2023.
Cityllä oli Traffordiin takaisinosto- ja vastatarjousoikeus. BBC kertoo, että Burnley oli saanut tarjouksen myös Newcastlelta, mutta Trafford valitsi tulla takaisin Manchesteriin. Siirtoikkuna on ollut Newcastlelle ”haastava”.
Traffordin ja Cityn sopimus kattaa seuraavat kuusi vuotta. Viimeinen vuosi on optiollinen, eli sopimus voidaan uusia, jos osapuolet niin haluavat.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa