Thomas Tuchel jätti Trent Alexander-Arnoldin maajoukkueesta: ”Se oli vaikea puhelu”
Englannin päävalmentaja Thomas Tuchelavasi päätöstään jättää Real Madridin laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold ulos tulevasta maajoukkueen kokoonpanosta.
– Puhuin Trentin kanssa henkilökohtaisesti. Se oli vaikea puhelu, mutta halusin hänen kuulevan päätöksestä suoraan minulta, Tuchel kertoi lehdistölle
– Hän arvosti sitä, ja teki myös selväksi, kuinka paljon hän haluaa pelata Englannin paidassa. Se kertoo paljon hänen sitoutumisestaan.
Alexander-Arnoldin kausi uudessa seurassa Real Madridissa ei ole alkanut toivotulla tavalla. Xabi Alonso on jättänyt hänet useamman kerran vaihtopenkille, ja viimeisimpänä hän seurasi ottelun Real Oviedoa vastaan sivusta koko 90 minuutin ajan.
Tuchel ei kuitenkaan jättänyt päätöstä selittelemättä, vaan korosti, että kyse on ennen kaikkea kilpailutilanteesta ja pelillisistä valinnoista.
– Kyseessä oli kilpailullinen päätös, ja halusin myös lisätä vähän maustetta valintoihin.
– Reece James on tällä hetkellä hieman edellä tällä pelipaikalla. Hän pelasi vahvasti meidän kahdessa edellisessä maajoukkueleirissä ja oli loistava seurajoukkueiden MM-kisoissa Chelsean paidassa.
– Tino Livramento tuo mukanaan hyvää pelirytmiä ja monipuolisuutta. Hän pystyy pelaamaan molemmilla puolilla kenttää, mikä on meille tärkeää.
Arsenalin Ben White oli myös Tuchelin papereissa mukana, mutta loukkaantuminen pilasi hänen mahdollisuutensa palata mukaan maajoukkueympyröihin.
– Benillä oli erittäin hyvä harjoituskausi, ja saamani palaute hänestä oli erinomaista. Hän aloitti kauden vahvasti, mutta loukkaantui heti alkuun. Se oli sääli, koska hänellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet päästä mukaan.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham ei kestänyt paineita – suli totaalisesti putoamistaistelun kannalta tärkeässä pelissä
- Manchester City löysi yllättävän sankarin liigacupin finaalissa
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa