Monivuotinen ykkösvahti jätti Manchester Cityn: ”Tämä oli meille paras päätös”
Ederson, 32, jätti hiljattain Manchester Cityn.
Manchester City tiedotti aiemmin tällä viikolla myyneensä monivuotisen ykkösvahtinsa turkkilaisseura Galatasarayn riveihin. Galatasaray maksoi Edersonista mediatietojen mukaan noin 13-14 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Ederson ehti edustaa Manchester Cityä kahdeksan vuoden ajan ja voitti muun muassa kuudesti Valioliigan mestaruuden. Mukaan mahtui myös yksi Mestarien liigan voitto.
– Kun tulevaisuudessa lopettaa uransa, niin sitä ymmärtää, että teimme historiaa tämän joukkueen kanssa. Kukaan muu ei ole voittanut neljää peräkkäistä mestaruutta. Teimme historiaa. Me pelaajat, koko staffi ja seura, Ederson totesi Manchester Cityn julkaisemassa haastattelussa.
– Saavuin Manchesteriin niin nuorena. Minulla oli sellainen mentaliteetti, että tein kovasti töitä, annoin kaikkeni, hyödynsin kokeneempien pelaajien kokemusta ja yritin voittaa pokaaleja. Unelmamme toteutuivat ja olen niistä niin onnellinen.
Ederson tiedostaa tehneensä parhaan mahdollisen päätöksen, vaikka muutokset aiheuttavatkin stressiä.
– On vaikea siirtyä muualle kahdeksan vuoden jälkeen. Asunnon vaihtaminen ja Turkkiin muuttaminen aiheuttaa paljon stressiä, mutta minä ja perheeni olemme onnellisia. Tämä oli meille paras päätös.
Manchester City hankki Gianluigi Donnarumman uudeksi ykkösmaalivahdikseen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Taas huono tulos – Eddie Howella on nyt paineet niskassaan: ”Tuntuu ikävältä”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”