Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
Arsenalin puolustaja Jakub Kiwior sanoo, että hän sai tietää lainasiirrostaan Portugaliin siirtotoimittaja Fabrizio Romanon kautta.
Kiwior, 25, kertoi O Jogon haastattelussa, että hän oli Arsenalin harjoituskeskuksessa valmistautumassa treeneihin, kun hänen kännykkäänsä alkoi sataa viestejä perheeltä ja ystäviltä.
Romano oli kertonut sosiaalisessa mediassa, että Kiwior lähtee Arsenalista lainalle Portoon, jonka on lunastettava hänet omakseen tiettyjen ehtojen täyttyessä.
Puolalaispuolustaja ei vielä itse tiennyt siirtonsa varmistuneen siinä vaiheessa, kun hänen läheisensä onnittelivat häntä lainadiilistä. Romano kertoi asiasta julkisuuteen ennen kuin Kiwior oli saanut kuulla siitä Arsenalilta tai agentiltaan.
– Oli vaikea sanoa hyvästit Arsenalille, koska en tiennyt, milloin se oikeasti tapahtuu. Jos olisin tiennyt tarkan päivän etukäteen, minulla olisi ollut enemmän aikaa valmistautua. Viimeisenä kolmena päivänäni en tiennyt, mikä niistä olisi viimeiseni.
– Fabrizio Romano kertoi siirrosta, ja minulle alkoi tulla tusinoittain onnitteluviestejä ja -soittoja. Olin juuri aloittamassa harjoitukset… Joukkuekaverini näkivät sen puhelimistaan ja kysyivät minulta, miksi puen treenivaatteita päälle, jos diili on jo maalissa.
– En halunnut sanoa hyvästejä siinä tilanteessa, koska minulla ei vielä ollut tietoa, mitä saattaisi tapahtua tai olla tapahtumatta. Seuraavana päivänä palasin ja tiesin, että voisin sanoa hyvästini.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Mikel Arteta reagoi Arsenalin tuoreeseen pettymykseen