Peliviikko 9 käynnistyy perjantaina, kun West Ham matkustaa Leedsin vieraaksi kello 22 alkavaan otteluun. Tässä tekstissä käsitellään parhaita vaihtoehtoja kapteeniksi sekä toimituksen joukkuetta.

Parhaat vaihtoehdot kapteeniksi

Kuluva peliviikko on managereille tavallista haastavampi, sillä selkeää vaihtoehtoa kapteeniksi ei ole. Tilanteen vuoksi valinta saattaa olla aikaisempaa hajanaisempaa, mikä mahdollistaa edun hankkimisen kapteenin avulla. Mukana on kuitenkin pelaajia, jotka ovat muita vaihtoehtoja parempia.

Ensimmäinen ja selkein vaihtoehto on Erling Haaland, joka teki kaksi maalia viime ottelussa Evertonia vastaan. Norjalainen onnistui lisäksi maalinteossa Mestarien liigassa Villarealia vastaan tiistaina. Haaland tulee olemaan tälläkin viikolla todennäköisesti suosituin kapteeni, vaikka City matkustaakin Aston Villan vieraaksi, joka on voittanut kolme edellistä peliään Valioliigassa. 

Antoine Semenyo on jäänyt ilman tehopisteitä kahdesti kuluneen valioliigakauden aikana, minkä lisäksi joukkue kohtaa surkeassa vireessä olevan Nottingham Forestin. Vaikka Forest potki Ange Postecogloun pihalle, ei Sean Dychen odoteta johdattavan joukkuetta voittoon erinomaista Bournemouthia vastaan, joka pelaa kaiken lisäksi kotona.

Bruno Fernandes on kaiken keskiössä Manchester Unitedissa, joka on kerännyt Valioliigassa kaksi peräkkäistä voittoa. United pelaa kotona kohtalaista Brightonia vastaan, jonka puolustus on korkeintaan keskitasoa. Fernandes ampuu kaikella todennäköisyydellä edelleen joukkueensa rangaistuspotkut, minkä lisäksi portugalilainen vastaa erikoistilanteista. Fernandes tarjoaa lisäksi mahdollisuuden puolustuspään osallistumispisteisiin. 

Toimituksen joukkue

  • Sijoitus 2,8 miljoonaa, 2 vaihtotapahtumaa, £0,4 pankissa.

Toimituksen joukkue ryhmittyy peliviikolle 9 yllä olevalla kokoonpanolla. Kapteeninnauhan saa käteensä Haaland. Vaihtoja ei todennäköisesti nähdä, sillä tavoitteena on kerätä lisää vaihtotapahtumia laajempia muutoksia varten. Mikäli Joachim Andersenin vamma pitää puolustajan usean viikon ajan, tarkoituksena on korvata tanskalainen Daniel Muñozilla tai halvalla puolustajalla.

Iisakki Lehtonen

LUE MYÖS