Cristiano Ronaldolta lisää raippaa Man Utd -pomoille – antoi myös lohduttoman näkemyksensä Rúben Amorimista
Manchester Unitedin seuralegenda Cristiano Ronaldo kokee, että seura ei ole saanut aikaan merkittäviä parannuksia edellisten vuosien ongelmakohtiin. Samat valuviat tekevät hänen mukaansa alhosta nousemisen erityisen vaikeaksi. United on tällä hetkellä kahdeksantena Valioliigan sarjataulukossa.
– Olen surullinen, koska seura on minusta yksi maailman tärkeimmistä. [United] on minun sydämessäni edelleen itsestäänselvistä syistä johtuen, Ronaldo on todennut Piers Morganille antamassaan haastattelussa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Ronaldo, 40, pelasi Unitedissa vuosina 2003–2009 sekä 2021–2022. Jälkimmäisen jakson lopulla hän ripitti Unitedin seurajohtajia ja silloista manageria, Erik ten Hagia. Mielipiteessään nykyisestä managerista, Rúben Amorimista, Ronaldon puheen sävy ei ole yhtä kriittinen.
– [Amorim] tekee parhaansa, [mutta] minkäs teet. Ihmeitä? Ihmeet ovat mahdottomia, Ronaldo sanoi Morganille.
– Portugalissa on sanonta: ”Ihmeitä tapahtuu vain Fátimassa”, eikä [Amorimista] ole ihmeisiin. Hänellä on hyviä pelaajia, mutta heillä — [tai] osalla heistä — ei ole käsitystä siitä, mitä Manchester United merkitsee.
Fátima on suosittu kristittyjen pyhiinvaelluspaikka. Neitsyt Marian sanotaan ilmestyneen siellä vuonna 1917.
– On seurattava älykkäitä ihmisiä – –, jotta voi luoda pohjan tulevaisuudelle, kuten Manchester United [tekikin] niin monia vuosia sitten, Ronaldo jatkoi.
United oli mammuttiseuran maineessa 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun joukkue voitti Valioliigan 11 kertaa.
– Nicky Butt, Gary [Neville], Roy Keane, [David] Beckham. Heistä tuli isoja pelaajia, mutta he [tulivat seuraan] nuorina, joten tämänhetkisellä Manchester Unitedilla ei ole [kunnollista] rakennetta, Ronaldo kertoi.
Lue samasta aiheesta: Marcus Rashford latasi suorat sanat Manchester Unitedista: ”Muutos ei ole todellisuudessa alkanut vielä” (13.8.2025)
Manchester Unitedin faneja on viime päivinä kaivellut erityisesti Álvaro Carrerasin ”karkuuttaminen” Benficaan kuudella miljoonalla eurolla vuonna 2024. Carreras oli tätä ennen pelannut muutaman vuoden Unitedin nuorisojoukkueissa, mutta ei peliäkään aikuisten kanssa. Seura luotti enemmän Luke Shaw’n, Tyrell Malacian ja Sergio Reguilónin osaamiseen.
Nykyisin Carreras on Real Madridin luottomiehiä, hänen osakkeensa ovat nousussa ja hänen arvonsa pelaajamarkkinoilla on noin 50 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta