Jamie Carragher kertoi, miksei Mohamed Salah’n avauskokoonpanon paikkaa voi pitää itsestäänselvyytenä
Jos Liverpoolin syyskausi on jättänyt paljon toivomisen varaa, voi samaa sanoa Liverpool-tähti Mohamed Salah’sta.
Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, on Salah tehnyt syksyllä 16 otteluun vain viisi maalia. Salah on tehnyt edellisen kahden kuukauden aikana vain kaksi maalia Valioliigassa.
Liverpoolin seuralegenda Jamie Carragherin mielestä Arne Slotin pitäisi pian peluuttaa kentällä jotain toista pelaajaa, jos Salah’n tehot ovat jatkossakin kiven alla.
Carragher perustelee mielipidettään sillä, että Salah ei auta joukkuettaan ollenkaan puolustuspäässä. Jos tehoja ei tule, on Salah kentällä hyödytön pelaaja.
– Jos et tee maaleja hyökkäyspäässä ja jätät joukkueesi oman onnensa nojaan puolustuspäässä, niin et oikein hyödy mitenkään siitä, että annat Salah’n jäädä hyökkäyspäähän, Carragher viittasi Salah’n olemattomaan vastuuseen pallottomassa vaiheessa.
– Joko Salah’n on tultava alas [auttamaan joukkuetta puolustuksessa] tai sitten sinun on peluutettava jotain toista pelaajaa. Siksi sanoin muutama viikko sitten, ettei Salah’ta pitäisi nimetä jatkuvasti avauskokoonpanoon varsinkaan vieraspeleissä, Carragher totesi The Overlapissa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Aston Villa hankki hyökkääjän Ranskasta
- Avainpelaaja saattaa jättää West Hamin – neuvottelut käynnissä
- Manchester United pelaa tällä kaudella vähiten otteluita jopa 111 vuoteen
- Virallista: Per Mertesacker jättää Arsenalin
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja joutui leikkaukseen
- Tässä on Manchester Unitedin ykköskandidaatti väliaikaisvalmentajakseen
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- ”Todella provosoivaa” – Aston Villan ja Tottenhamin pelaajat tappelussa
- Antoine Semenyo kiitti Bournemouthin faneja hienolla eleellä
- Man Cityn valmentaja Antoine Semenyosta: Juuri sitä, mitä haluamme ja tarvitsemme
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Chelsealle murskavoitto FA Cupissa – näin kommentoi Liam Rosenior
- Arsenal pestasi tunnetun asiantuntijan avukseen