Italian valmentaja tympääntyi kysymyksiin Federico Chiesasta: ”Se on hänen ongelmansa”
Italian päävalmentaja Gennaro Gattuso sanoo, että se on Federico Chiesan ”ongelma”, jos Liverpoolin laituri ei ole mukana maajoukkueessa.
Chiesalla, 25, on vyöllään 51 A-maaottelua, mutta niistä viimeisin oli yli vuosi sitten.
Viime vuonna Chiesa oli sivussa Italian syksyn peleistä, mitä perusteltiin hänen myöhäisellä siirrollaan Liverpooliin sekä puolikuntoisuudella, joka johtui väliin jääneestä pre-seasonista.
Debyyttikaudellaan Chiesa jäi Liverpoolissa vähäiselle vastuulle, mutta kuluvalla sesongilla minuutteja on tullut enemmän. Siitä huolimatta Chiesa kieltäytyi Gattuson mukaan kutsusta marraskuun maaotteluihin.
Italian päävalmentaja ei viikko sitten kertonut syytä Chiesan kieltäytymiselle, mutta sanoi, että kunnioittaa pelaajan päätöstä. Kun Gattusolta kysyttiin aiheesta uudestaan marraskuun pelien jälkeen, hän vastasi tympääntyneesti.
– Te tiedätte tämän ihan hyvin. Te kysytte aina samat kysymykset. Minä soitin Chiesalle. Soitan hänelle ennen jokaista maajoukkuetaukoa, kommentoi Gattuso Sky Italialle.
– Ongelma ei ole Gattuso tai hänen valmennusryhmänsä. Se on hänen ongelmansa, ei meidän. Te tiedätte sen hyvin. Kysytte minulta aina samoja kysymyksiä ja minä annan teille aina saman vastauksen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Pep Guardiola antoi suoran mielipiteen Arsenalista
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen