Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
Erling Haalandin hurja maalivire jatkuu.
Norjalaishyökkääjä osui jälleen, kun Man City kaatoi Fulhamin vieraissa maalein 5-4.
Haalandille maali oli uran 100:s Valioliigassa. Samalla maalitykki kirjoitti historiankirjat uusiksi. Kukaan ei ole Valioliigan historiassa pystynyt 100 maaliin niin nopeasti kuin Haaland, joka tarvitsi temppuun vain 111 ottelua.
Aiemmin ennätystä piti hallussaan Alan Shearer, joka tarvitsi 100 maaliin 124 ottelua. Harry Kanelta 100 maalia otti 141 ottelua ja Sergio Agüerolta 147.
Illan ottelun voittaja näytti ratkenneen jo hyvissä ajoin, kun Haaland vei Cityn johtoon 17. minuutilla ja Tijjani Reijnders sekä Phil Foden iskivät 3-0:aan. Emil Smith Rowe kavensi vielä juuri ennen taukoa, mutta pian toisen jakson alkuun City siirtyi jo 5-1-johtoon Fodenin illan toisella ja Sander Bergen omalla maalilla.
Toivottomalta näyttäneessä tilanteessa alkoi kuitenkin tapahtua. Alex Iwobi kavensi 2-5:een ja Samuel Chukwueze 3-5:een. 78. minuutilla Chukwueze iski toistamiseen ja yhtäkkiä Cityn johto oli muuttunut 5-1:stä 5-4:ään. Lopulta City kuitenkin piti pintansa ja nousi voiton myötä ainakin hetkellisesti kahden pisteen päähän sarjakärki Arsenalista.
Samaan aikaan pelattiin myös Bournemouthin ja Evertonin välinen ottelu, joka päättyi Evertonin 1-0-vierasvoittoon. Peli oli Bournemouthille jo viides peräkkäinen ilman voittoa.
LUE MYÖS
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Alexander Isak teki viimein maalin Valioliigassa – näin Arne Slot kommentoi