Leeds ja Liverpool pelasivat lauantaina Elland Roadilla 3-3-tasapelin Valioliigan 15. kierroksella.

Avausjaksolla kotiyleisö nautiskeli, kun Liverpool ei pallonhallinnastaan huolimatta saanut rakenneltua vaarallisia paikkoja.

Tauolle mentäessä maalintekoyritykset olivat vieraiden hyväksi 8-5, mutta kumpikaan joukkue ei ollut saanut vielä yhtään kutia maalia kohti.

Hallitseva mestari tuli kuitenkin toiselle jaksolle ryminällä. Hugo Ekitiké iski väliin Leedsin heikkoon syöttöön ja vei läpiajosta Liverpoolin johtoon.

Sama kaveri oli asialla kaksi minuuttia myöhemmin, kun Liverpool osui toistamiseen. Leeds menetti jälleen pallon omalla puoliskollaan ja Ekitiké ohjasi pelivälineen sisään Conor Bradleyn keskityksestä.

Kotijoukkueelle vihellettiin videotarkistuksen jälkeen rangaistuspotku 72. minuutilla, kun Ibrahima Konaté kamppasi Wilfried Gnonton päätyrajan läheisyydessä osumatta palloon. Pilkkuvastuun otti Dominic Calvert-Lewin, joka upotti vetonsa verkkoon.

Vain hetkeä myöhemmin Leeds nousi tasoihin. Brenden Aaronson tarjoili pallon boksissa Anton Stachille, joka leikkasi keskustaan ja kiskaisi kuulan sisään. Vieraiden kapteeni Virgil van Dijk oli raivoissaan osumasta.

Liverpool ei kuitenkaan luovuttanut, vaan otti johtonsa takaisin 80. minuutilla. Alexis Mac Allister antoi juonikkaasti Ryan Gravenberchin syötön mennä Dominik Szoboszlaille, joka sijoitti pallon tarkasti takakulmaan.

Pelattiin jo lisäajan kuudetta minuuttia, kun Leeds nousi uudestaan tasoihin. Pallo pomppi kulmapotkutilanteessa takatolpalle Ao Tanakalle, joka viimeisteli lähietäisyydeltä.

Tuloksen myötä Leeds nousi 16:ksi ja Liverpool kahdeksannelle sijalle.

Squawka Live

@Squawka_Live
FT: Leeds 3-3 Liverpool

◉ 48' Leeds 0-1 Liverpool
◉ 50' Leeds 0-2 Liverpool
◉ 73' Leeds 1-2 Liverpool
◉ 75' Leeds 2-2 Liverpool
◉ 80' Leeds 2-3 Liverpool
◉ 90+6' Leeds 3-3 Liverpool

What a game. 🍿

#LEELIV

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS