Unai Emery: Liverpoolin lainapelaaja ei tule siirtymään pysyvästi Aston Villaan
Harvey Elliott, 22, siirtyi Liverpoolista lainalle Aston Villaan elo-syyskuun vaihteessa.
Kuluvan kauden mittaiseen lainaan sisältyy noin 35 miljoonan euron ostopakko, jos Elliott rikkoo kymmenen pelatun ottelun rajan. Elliott on pelannut toistaiseksi viisi ottelua Aston Villassa, muttei ole kuulunut muutamaan kuukauteen Unai Emeryn suunnitelmiin.
Emeryn mukaan hän ja Aston Villa ovat päättäneet, ettei seura tule hankkimaan Elliottia.
Aston Villa yrittää katkaista Elliottin lainasopimuksen tammikuussa, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä hän ei voi enää siirtyä toiseen seuraan. Elliott pelasi alkukaudella kaksi ottelua Liverpoolin paidassa, eikä pelaaja voi edustaa yhden kauden aikana kolmea joukkuetta.
– Puhumme Harveyn kanssa hänen tilanteestaan. Toivottavasti saamme parhaan ratkaisun sekä hänelle että meille. Kunnioitan häntä pelaajana ja ihmisenä.
– Toivottavasti saamme hänelle sellaisen ratkaisun, että hän pääsee pelaamaan toistuvasti ja jatkamaan uraansa – oli se sitten Aston Villassa tai jossain muualla. Olen puhunut hänen kanssaan muutaman kerran. Aluksi päätöksestäni ja sittemmin hänen tilanteestaan.
– Harvey on täällä lainalla, mutta emme tule antamaan hänelle pysyvää sopimusta, Emery summasi.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään