Sunderland riisui kehuskeluoikeudet Newcastlelta
Tyne-Wear Derbyssä nähtiin nostalgisromanttista Valioliiga-palloa Sunderlandin ja Newcastlen välillä. Pisteet jäivät kotijoukkue Sunderlandille, joka kaatoi ”harakkaparven” niukasti 1–0 (0–0).
Futishullussa Koillis-Englannissa saatiin odottaa ensimmäistä laukausta pidempään kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella Valioliigassa. Niin rikkonaista nyhjäystä pelin alku oli. Tehtiinpä puoliajalla myös tämän kauden pohjanoteeraus laukausten (4) ja rankkarialueella tulleiden kosketusten (8) määrässä.
Sunderland oli aktiivisempi osapuoli, mutta ne vähät paikat, mitä joukkue sai, tulivat Granit Xhakan aloitteista. Newcastlea koeteltiin toden teolla ensimmäisen kerran noin 40 minuutin kohdalla, kun 33-vuotias Dan Burn jätti ottelun kesken. Hän oli loukannut itseään Nordi Mukielen holtittomassa taklauksessa.
Kotikannattajat villiintyivät pian tauon jälkeen, kun Sunderland teki ottelun voittomaalin. Kuvaavaa on, että se syntyi Nick Woltemaden omasta maalista. Hän ei ollut seurannut riittävästi, mitä hänen selkänsä takana tapahtui.
Vaikka tilanteessa ei ollut suurtaa hätää, saksalaiskolossi otti riskin ja yritti purkaa pallon puskemalla sen oman maalin yli. Pusku karkasi kuitenkin yläriman kautta maalivahti Aaron Ramsdalen taakse.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Avausjaksolta tuttu tulokseton vääntö jatkui maalin jälkeen ottelun loppuun saakka. Näin ollen Sunderland voitti, ja se nousee voitollaan sarjassa seitsemänneksi. Se on nyt taas tasapisteissä Liverpoolin ja Crystal Palacen kanssa. Ero Newcastleen kasvoi neljään pisteeseen.
Muokattu 14.12. klo 18.23 ja 18.50: Upotettu video Woltemaden tekemästä omasta maalista ja muutettu otsikkoa. Aiempi otsikko oli ”Sunderland riisui Newcastlelta kehuskeluoikeudet”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä