Steven Gerrard kertoi mielipiteensä Arne Slotin tilanteesta
Liverpoolin kausi on ollut melkoinen pettymys.
Liverpool lähti kauteen Valioliigan hallitsevana mestarina ja suurimpana mestarisuosikkina. Liverpool vahvisti merkittävästi joukkuettaan viime kesänä, mutta tulokset ovat jääneet heikoiksi.
Liverpool on vasta kuudentena Valioliigassa ja on jäänyt 14 pisteen päähän sarjaa johtavasta Arsenalista.
Arne Slot on ollut viime kuukausina akuutin potku-uhan alla, mutta on ainakin toistaiseksi onnistunut pitämään kiinni työpaikastaan.
Liverpoolin seuralegenda Steven Gerrard kokee kannattajien turhautuneen joukkueen vaikeaan kauteen. Gerrard muistuttaa, että seurajohto pyrkii kuitenkin tukemaan Slotia.
– Mielestäni Slot on paineen alla. Mielestäni suuri osa Liverpoolin kannattajista on turhautuneita. Jotkut ovat saaneet tarpeekseen.
– Uskon paineen olevan enemmän ulkoista kuin sisäistä. Media ja kannattajat eivät ole tyytyväisiä siihen, miten Liverpool on suoriutunut Valioliigassa.
– Uskon, että sisäisesti tilanne on erilainen. Liverpoolilla on todella vahvat ja loistavat omistajat. He haluavat tukea valmentajaa menestyksekkään viime kauden jälkeen.
– He haluavat tukea häntä mahdollisimman paljon. Uskon, että omistajat haluavat osoittaa todella vahvaa tukea Slotille näinä vaikeina aikoina ja yrittää antaa hänelle mahdollisuuden selvittää joukkueen ongelmat.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Arsenal rokotti Pickfordin jättimokasta – 16-vuotiaalle Dowmanille ensimmäinen maali
- Arsenal ja Declan Rice neuvottelevat uudesta diilistä – palkka nousemassa
- Chelsean maalivahdeilla vaikeaa – näin kommentoi Liam Rosenior
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Arsenal rokotti Pickfordin jättimokasta – 16-vuotiaalle Dowmanille ensimmäinen maali
- Pep Guardiola: Mestaruustaistelu ohi, jos Manchester City menettää pisteitä
- Arsenal ja Declan Rice neuvottelevat uudesta diilistä – palkka nousemassa
- Jamie Carragher kertoi ykköskandidaattinsa Manchester Unitedin uudeksi päävalmentajaksi
- Sir Jim Ratcliffe: Michael Carrick tekee ”erinomaista työtä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”