Espanjalaislehti AS kirjoittaa, että Real Madridista kesken kauden potkut saanut Xabi Alonso voi olla yksi Manchester Cityn kandidaateista Pep Guardiolan seuraajaksi.

Guardiolalla ja Cityllä on sopimus kesään 2027 saakka, mutta AS:n mukaan käynnissä oleva kausi voi silti jäädä hänen viimeisekseen seurassa.

Alonsolle Liverpool on Valioliigasta tutuin seura, sillä baskiluotsi edusti Redsiä pelaajauransa aikana. Arne Slot on kuitenkin saanut puolustavien mestarien tulostasoa parannettua viime aikoina, eikä ehkä ole akuutin potku-uhan alla.

Liverpoolin sijaan AS viekin artikkelissaan Alonsoa Manchester Cityyn. Tässä vaiheessa asiasta uutisoidaan huhupohjalla, mutta Alonson työnäyte Leverkusenin mestarijoukkueessa Saksassa oli sen verran vakuuttava, että Englannissakin moni seura luultavasti harkitsee Alonsoa tulevaisuudessa valmentajakseen.

Espanjalaislehti kirjoittaa brittiläisen The Telegraphin tiedoista, joiden perusteella Alonso on noussut ainakin Manchester Cityn sisäisissä keskusteluissa yhdeksi vaihtoehdoista.

AS:n mukaan Chelseasta kesken kauden lähtenyt Enzo Maresca on silti mitä luultavimmin suurin suosikki Guardiolan työn jatkajaksi Manchesterin sinisellä puolella.

Marescan ja Alonson lisäksi espanjalaislehti nostaa esille Bayern Müncheniä luotsaavan Vincent Kompanyn ja Comoa Italiassa valmentavan Cesc Fàbregasin.

LUE MYÖS: