Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
Vuodenvaihteessa 16 vuotta täyttänyt Max Dowman on pelannut tällä kaudella Arsenalin edustusjoukkueessa.
Dowman on päässyt kentälle kahdeksassa edustusjoukkueen pelissä ja iski hiljattain ensimmäisen maalinsa Valioliigassa.
Peliaika on jäänyt hyvin vähäiseksi, mutta toisaalta vastuu olisi todennäköisesti ollut suurempaa, jos Dowman ei olisi ollut kesken kauden kolmea kuukautta sivussa pelikentiltä nilkkavamman vuoksi.
Arsenalista tuttu Jack Wilshere sanoi Telegraphin haastattelussa, että Englannin kannattaisi ottaa Dowman mukaan kesän MM-lopputurnaukseen. Wilshere käytti esimerkkinä Espanjaa ja Lamine Yamalia.
– Sanoisin, että Espanja ottaisi Dowmanin kisajoukkueeseensa. Ajattelen niin. Englannissa monesti kasvatamme pelaajia, mutta samalla suojelemme heitä.
– Mietit, mitä ihmiset tulevat sanomaan, jos otat hänet joukkueeseen. Dowman on ehdottomasti tarpeeksi hyvä ollakseen joukkueessa, vaikka hän pelaisikin vain vähän. Mielestäni hän voisi pelatakin. Mielestäni hän on niin hyvä.
– Dowman tulee jonain päivänä olemaan siellä [MM-kisoissa]. Ymmärrän, miksi ihmiset sanovat, että ehkä ei [kannata ottaa häntä mukaan], mutta samalla mietin Yamalia. Hänet otettiin 16-vuotiaana EM-kisoihin ja hän oli turnauksen paras pelaaja.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Mikel Arteta reagoi Arsenalin tuoreeseen pettymykseen